Jäimme marraskuussa St. Maarteniin ankkuriin sulattelemaan viime aikojen tapahtumia. Olimme luvanneet tehdä päätöksen jatkosta pikapuoliin. Pyörimme sinne ja tänne saamatta otetta mistään. Marinassakin vierailimme ja siellä sanottiin, että tulkaa takaisin, tilaa on. Jatan vointia kyseltiin, kun hän oli kolhinut polvensa linnoitusvierailun yhteydessä. Kukaan ei ollut kiinnostunut minun vanhasta olkapäävammasta, jonka olin saanut Pallaksella kymmenen vuotta sitten. Nyt se vaan heräsi eloon perämoottorin kanssa painiessa. Lasku jollaan ja nosto ylös parikin kertaa päivässä, niin olka suuttui siitä. Oikea käsi ei nouse ylös, kuin niin, että vasemmalla nostaa sen. On tehnyt hyvää tämä rauhallinen venetoiminta, mitä olemme viettäneet.
Aloitin veneen tarkastelun ja totesin, että aurinkopaneelit vetävät viimeisiään. Ne ovat sellaista ohutta mallia, ja ilmeisesti se värinä, mikä biminin katolla on ollut pari vuotta, on vioittanut niiden pintaa. Latausta tuli kun kääntelin niitä sisäänpäin kippuraan! Tästä alkoi viikon kestänyt paneelien vaihto. Ensin toinen ja sitten toinen. Kun paneeliongelma alkoi, kokeilin huvikseni tuuligeneraattoria, joka on tököttänyt siinä toimettomana, kun lähdettäessä todettiin, että se ei tee virtaa. En tiedä miten näin on käynyt, mutta nyt alkoi pelittää, kunhan vain tuuli tarpeeksi.
Kaasupullojen kanssa puljattiin ja käytettiin täytössä. Oli sekaisin kirjanpitäjän vaihtopäivät. Emme tietäneet milloin oli vaihdettu ja täytetty. No, sen pitäisi olla nyt kunnossa. Keulapiikin siivouksen ja tuuletuksen aloitimme ja samalla teimme inventaarion siitä, mitä mukana on. Aikaa kului ja mietittiin jatkoa.
Nyt olemme tehneet päätöksen, että toukokuun alkuviikoilla alkaa paluu Eurooppaan.
Ensin Bermudaan 860 mpk, Azoreille 1600 mpk ja Englannin kanaaliin 1200 mpk, jos tuuli niin suo. Matkaa on, ja jos vielä Suomeen pyrkii, niin elokuussa voisi olla siellä. Toisin sanoen noin kolme kuukautta purjehdusta. Tästä siirtyivät kaikki ajatukset paluun valmisteluun, ja tuntui, että täällä on kaikki nähty. No, eihän se niin ole. Caribialla on 7000 saarta ja niistä on 10 % asuttuja! Matkan jatkaminen vaikka Panamaan ja eteenpäin oli niin monen eri asian yhtälö, ettei sellaista lähdetä toteuttamaan. Mm. matkat vain pitenenevät, ja sitten on terveydelliset näkökohdat. Uhmapäisyyden tai näyttämisen halut, ovat 30 vuotta takanapäin! Vaikka veneily ja purjehdus on krooninen sairaus, mihin ei ole lääkitystä, niin kun sitä on 50v sairastanut, on kroppa jotenkin "löystynyt" sen otteesta! Ensimmäisestä purjeveneen ostosta tulee tänä kesänä 50 vuotta, siis vuodesta 1965!
En tässä muuta selittele. Kerron sitten erikseen jos ketä kiinnostaa. Kaikki perustuu siihen, mitä olemme kokeneet. Se tiedetään, että eilistä ei saa takaisin koskaan. Eletään tässä hetkessä nyt. Huominen on edessä, ja uusi päivä!
Atlantin ylitysmiehistö alkaa olla kasassa. Se tuntuu hyvältä. Sen organisointi ei ollut päivän juttu sekään. Laadimme "aikatauluja" ja otimme yhteyksiä heihin, ketkä olivat kesällä kertoneet mielenkiinnosta avomeripurjehdukseen. Palataan siihen myöhemmin, mutta kahdella "karpaasilla" on lentoliput tänne 30.4.2015!
Tapasimme täällä s/y Chiara Ninan ja Jari Tammilehdon, Yachtclub Sindbad Helsingistä. He olivat lähteneet alunperin vuoden purjehdukselle Kanarialle, mutta olivat kyllästyneet siellä oloon, ja päätyivät tänne Karibialle. He palaavat ensi kesäksi Suomeen samalla aikataululla kuin me. Kävimme syömässä, ja paransimme maailmaa kertalaakista. Meistäkin tuntuu nyt paremmalta, vaikka seuraava aamu tuntui huonolta sen illan jälkeen!
Tällaisillä pidemmillä matkoilla kaikkia veneessä olevia laitteita pitäisi aina ajoittain käyttää, jotta ne pysyvät kunnossa. Lämmityslaite on yksi niistä, ja sitä ei olla tarvittu sitten Suomen maan. Olen sitä joskus kokeillut, ja on käynnistynyt, mutta nyt ei. Hyörin ja pyörin mittareiden kanssa saamatta tolkkua mistään. Nyt en soittanut Koukun Matille, joka on veneen sähköistä perillä. He kävivät niitä Pullin Hepan kanssa läpi. Matti kerran vastasi puhelimeen, että mitäs nyt?
Perästä löytyivät hapettuneet sulakkeet ja liittimet, ja kun niitä vähän kokeilin, niin sulake lähti osina pois. Perässä ruorikoneisto on saanut näköjään suolakylpyjä, ja ne ovat tehneet hommansa. Aikani tussasin ja vaihdoin liittimet ja sulakkeet, niin lämmitin taas pelittää! Onko kukaan korjaillut veneen lämmitintä Karibialla? Täällä näissä veneissä on ilmastointi. Tuskin muilla kuin pohjolan porukoilla on lämmittimet. Nyt kello on 19.30 ja tässä karttapöydällä on 27.6 astetta lämmintä! Niin kuin huomaatte, valmistaudumme kylmempiin keleihin.
Olimme Philisburgissa. Jatalle oli kaupunkiloma tarpeen, kun hän oli pyörinyt veneessä arjen hommissa. Menimme Hiacella eli paikallisbussilla Marinan pysäkiltä. Olin uhannut ostaa lenkkikengät ja kelloon pariston. Kenkäkauppaa ei meinannut löytyä millään. Timanttikauppoja oli vierivieressä. Kauppa löytyi viime metreillä, ja nyt Niket odottavat lenkkeilijää. Paristokin saatiin vaihdatettua. Sekään ei tahtonut ensin onnistua.
Kävelimme jonkun ministeriön ohi, ja huomasimme infotaulun Chikungunya-nimisestä itikan piston aiheuttamasta sairaudesta. Kuumeesta, tai miksi sitä nyt nimittäisi. Täällä on levinnyt kaikille saarille itikan aiheuttama vaiva, joka alkaa korkealla kuumeella 3-5 päivää pistosta. En tarkkaan tiedä, mutta joka sadas jostain lajista kantaa sitä. Olisikohan verrattavissa meidän punkkiongelmaan? Vaivaan ei ole lääkitystä eikä rokotetta, ja se voi mennä niveliin, ja vaivata vaikka vuoden. Tapauksia on tavattu ensimmäisen kerran 2012, etenkin täällä pohjoisilla saarilla, josta tauti on levinnyt etelään. Meitä varoitti heti marraskuussa Hanna-Lea siellä Antigualla. Edellisenä vuonna siitä ei puhuttu mitään sielläkään, eikä kirjoitettu lehdissä. Tämä on kuulemma vaikuttanut turistimääriinkin. Varmaan enemmän tietoa on niissä maissa, joilla on omistusyhteydet näihin saariin. Suomessa on tuskin kuultukaan. Lentokoneissa kuulemma informoidaan, tiesivät nämä meidän vieraat kertoa. Koneet kun lähtevät täältä, niin matkustamojen ilmanvaihdot myrkytetään ennen lähtöä! Lentoemo kulkee Raidpurkki käsissä ja töhöttää kattoon myrkyt! Monen ravintolan baareissa on Off- purkit vapaassa jakelussa, jotta asiakkaat saavat hölvätä kintut myrkyllä. Meillä veneessä ei itikoita ole näkynyt, etenkään kun olemme ankkurissa.
Vieressä on tanskalainen yksinpurjehtija, joka kävi kertomassa kuulumisia, ja kyseli meidän suunnitelmista. Hän kertoi mm., että joltakulta oli otettu pelastuslautta pois, kun oli vanhat päivämäärät, eikä häntä päästetä lähtemään ennen kuin asiat ovat kunnossa. Meidän on vielä tämän kevään voimassa, vaikka luulin, että se on vielä ensi vuonnakin ok. Maritimin tarra lautan kyljessä kertoo, milloin uusintatarkastus on tehtävä.
Teimme Nikeillä ensimmäiset lenkit, mutta ei yhtään juoksuaskelta. Ehdotin, että juostaan vähän, niin Jatta sanoi, että anna mennä, hän ottaa aikaa! Kävimme katsomassa lentokenttää, ja uutta siltaa, joka on melko tarkasti rajalla, ja tie kulkee aivan siinä vieressä. On vilkas liikenne. Tuntui, että aina joku kone oli nousemassa tai laskeutumassa.
Ostimme The Daily Herald -lehden, ja kyllä siellä oli taas Kimi Räikkösestä juttua. Kirjoitin silloin aikaisemmin, ettei meidän johtopolitiikoista paljon maailmalla ole juttua, mutta Räikkösestä kyllä. Taas kahden peräkkäisen päivän lehdessä Kimi antoi lausuntoja! Samaisessa lehdessä oli mainos Classical Delight Consert, Violin Accordion Recital -konsertista. Tämä meidän viulisti metsästää, että missä tämä konsertti on, kun lippuja saa täältäkin saarelta.
Kävimme sitten konsertissa. Eva Ingolf, violin, ja Andi Kristins, accordion. Taiteilijat ovat syntyperältään islantilaisia, ja nykyisin asuvat New Yorkissa. Konserttipaikalle pääsi ainoastaan taksilla. Otimme lennosta auton, kun sitä tööttäämällä tarjottiin. Kuljettaja ei tiennyt, missä koko paikka on, eikä nähnyt lipusta lukea koko juttua. Jatta luki sitten ääneen, ja vihdoin hän sanoi, että I know, ja mentiin. Hän vei meidät viereiselle tontille, jossa sijaitsi jokin hengellinen "pyhättö". Sieltä kysyimme, että missä on esitys, ja näytimme taas lippuja. Siinä se oli, seuraavassa rakennusryhmässä, jossa oli kuntosalit ja tämä konserttisali, Belair Community Center.
Noin viisikymmentä ihmistä oli paikalla kuulemassa musiikkia. Esitys oli ehkä pettymys jo siitäkin syystä, että pääosa esitettiin sähköviululla. Ainoastaan kahden kappaleen säestyksessä oli harmonikka mukana. Bach kuulemma meni vielä välillä vähän epäpuhtaasti. Minä en huomannut, mutta Jatan tarkka musiikkikorva sen kertoi. Pari tuntia siinä meni taukoineen, jolloin oli tarjolla virvokkeita. Taksikuski oli antanut kortin niin, että soittakaa, jos tarvitsette paluukyytiä. Tuumasimme, ettemme soita, kun ei olla siellä, mihin hän meidät vei. Aloitimme kävelyn, eiköhän kyyti hoidu sitten lennosta. Olimme syrjäisellä alueella, ja liikenne oli hiljentynyt, puhumattakaan siitä, että takseja vilistäisi.
Aloitimme patikoinnin kohti Philipsburgia, ja tarkkailimme autoja, jotta saisimme kyydin. Jatta maalasi piruja seinille, ja sanoi, että jos meidät nyt ryöstetään, niin mitäs sitten. Sanoin, että vaiti, ja kävele! Yksi taksi meni ohi, mutta vika suuntaan. Vihdoin pysähtyi auto, ja kysyi, että minne matka, ja saimme kyydin. Se oli oikea taksi, jolla oli kanadalainen asiakas kyydissä. Kyselivät ketä ollaan ja mihin menossa. Pääsimme Simson Bayhin turvallisesti. Sain komennon, että tarjoat nyt valkoviinit illan päätteeksi, kun selvisimme hengissä konserttiseikkailulta. Oli ensimmäinen kerta sitten lokakuun, kun oli pitkät housut jalassa. Olimme ostaneet liput etukäteen, ja kyselimme vähän kautta rantain, että miten pitää pukeutua. Ohjeet kuuluivat, että kuin illalliselle! Ilokseni totesin, että housut mahtuivat hyvin jalkaan.
Meillä oli Isänpäivänä WC-remontti. Nyt ensimmäisenä Pääsiäispäivänä teimme kahden vinssin huollon, kun ne olivat jumissa. Ennen matkaa Eiskosen Masa ja Olkkosen Tapsa kävivät kaikki vinssit läpi huoltaen ja voidellen ne. Olivatko he sitten säästäneet vaseliinia, kun nämä kaksi sanoivat yhteistyön irti? Meillä on tässä veneessä kymmenen näitä vinssejä. Jos pari jumittaakin, niin ei se menoa haittaa. Eihän niitä olisi nyt pyhinä tarvinnut rempata, mutta silloin se on tehtävä, kun inspiraatio tulee. Töissä tehtiin käskystä, nyt milloin itseä huvittaa.
Niket ovat saaneet kyytiä, eli olemme lenkkeilleet. Kumpikin on todennut, miten kävelystäkin tulee helpompaa kunnon jalkineilla! Löysimme päivänkakkaroitakin lenkkipolun vierestä!
Vaihdoin saimme ankkurin ylös, ja vaihdoimme maisemaa St. Martinille Ranskalle kuuluvalle saarenpuoliskolle. Marigotin lahdelle ankkurointi, ja tulliin, joka oli kiinni. Kiipesimme Fort St. Louis -linnakkeelle "tappamaan akkaa". Jatta oli edellisellä kerralla kompuroinut nurin siellä, ja sanoin, että sen paikan yli pitää kävellä, niin se akka tulee hoidettua. Näin me hoidimme nuorena, kun mäenlaskussa kaaduimme, ja tehtiin niin sanotusti akka, kun kaaduttiin. Piti laskea uudelleen kaatumatta ja saatiin puhtaat paperit.
Olemme tehneet kaupunkikierroksia, ja todenneet, että hintataso on edullisempi kuin saaren hollantilaisella puolella. Jouduin ostamaan uudet shortsit, kun edellisistä meni vetoketju rikki. Sitä edelliset repesivät ja sitä edelliset menivät niin kuluneiksi, etten saa niitä laittaa jalkaan!
Meillä Suomessa pitää koirat olla kytkettynä kun kulkee kaupungilla. Näimme täällä, kun hevonen seurasi isäntää ilman kytköksiä, ja hyvin näytti sujuvan. Täällä on myös keltaiset suuret koulubussit, niin kuin amerikkalaisissa elokuvissa näkee. Meille opetetaan, kuinka bussista pitää poistua, ja sieltä tai täältä se katu ylittää. Nähtiin, miten se hoidetaan täällä. Bussi antoi pysähtymismerkit ja parkeerasi keskelle katua poikittain niin, että koko liikenne oli seis kumpaankin suuntaan, ja taaperot pääsivät yli kadun, eivätkä autot päässeet mihinkään. Ei kuulunut yhtään tööttäystä, vaikka täällä muuten keskustellaankin äänimerkein. Turvallisuus oli taattu.
Miehistö on koossa paluumatkaan. Veikko Nikkinen, Peter Sairanen ja Pekka Laaksonen tulevat samalla lennolla 30.4.2015 klo 14.00. Silloin on Vappuaatto ja Jatan synttärit. Sillä konseptilla aloitetaan.
Me menemme Marina Simson Bayhin 27.4. ja laitamme valmistelut aluilleen. Saimme Ilkka ja Sinikka Niekalta terveiset. He olivat täällä viime vuonna Katariina-veneellään, ja kertoivat seuraavansa kaikkia suomalaisveneitä mielenkiinnolla. Löysin heidän laatimansa listan valtameren ylitystarvikkeista. Saimme sen silloin Kap Verdellä heiltä, kun olimme vähän h-moilasena, että mitä kaikkea pitää varata, ja kuinka paljon. Onhan sitä kirjallisuutta ja kaikkea tietoa maailma tulvillaan, mutta kun se on A4:lla ja kaupassa mukana, niin elämä on helpompaa.
Menimme Marina Fort Louisiin tekemään mm vesitankkauksen, kun olimme olleet 40 vrk ankkurielämässä. Marina on ympyrän muotoinen paalutettu satama-allas. Hyvin sekavan oloinen. Paikka löytyi Dockmasterin opastuksella helposti, ja hommat alkoivat kaupassakäynnin merkeissä. Suihkussa käytiin kaksi kertaa. Ensin vesitankkauksen yhteydessä veneen kannella, ja illalla oikeassa polettisuihkussa. On ylellistä, kun vene ei keinu mihinkään suuntaan, vaan on vakaasti paikallaan.
Jatta pesi kylmätilat ja pilssit, jonka jälkeen kelasimme ankkuriketjun laiturille pesuun. Seuraavana päivänä dinghyn pohja. Aidan potkuri ja sen akseli pitää saada myös puhdistettua. Meinasimme näin laistaa telakalla käynnin. Veneen pohja ei ole kovin näkittynyt, mutta potkuri ja akseli on. Säästän pohjan puhdistuksen miehistölle. Olkoon siinä heidän kuntotesti! En muista mitä Gastiliiton sopimukset sanovat tämänkaltaisista tehtävistä. Rommi-annoksethan se kertoo selkokielellä!
Palkkasimme paikallisen sukellusyrittäjän puhdistamaan pohjaa. Hän teki tunnin töitä, ja kertoi, että se ei ollut hänen mielestään hyvässä kunnossa, mutta nyt on. Simpukkaa oli riittämiin, ja puhdistus tarpeellinen. Sata kymmenen euroa on mielestäni kohtuuhinta, kun ajattelee miten toimenpide vaikuttaa kulkuun ja ajettavuuteen. Antaa ajassa ja polttoaineessa nopeasti takaisin hintansa. On paljon tärkeämpi toimenpide, kuin vaikka kylkien vahaus. Miehistölle jäi vain työn tarkastus uintivuorolla.
Vieressä on amerikkalainen katamaraani, jolla on vedenalaiset valot, joilla voi tarkkailla pimeää merenpohjaa yöaikaan. Meidän pieni outlets-valo on hiukan vaatimaton näihin jetset-meininkeihin. Sain Suomesta Leinon Jussalta ohjeita tälläiseen itsetunnon kohotukseen. Pää pystyyn, kossupaukut ja etiäppäin muista välittämättä!
Kristalleja ja muita astiastoja säilöimme niin, etteivät aallokossa kilise mihinkään suuntaan. Varasimme viisi mukia ja viisi lautasta, mistä ateriat ym. sitten nautitaan.
Naapurissa on myös ranskalainen vene, jolla on peräpeilissä viirimaalaus, jonka etukulmassa on leijona, niin kuin Suomen tunnuksissa on, ja vielä Suomen värit. Jatta kysyi heiltä, että mistä moinen. He kertoivat, että se on heidän Yacht Clubinsa viiri. Ovat lähdössä 18.4. kohti Azoreita.
Taulukoiden ja purjehdusoppaiden mukaan huhtikuun puolesta välistä alkaa suositusaika, milloin täältä on hyvä aloittaa paluu Eurooppaan.