lauantai 22. kesäkuuta 2013

Osa 2: Remontti

Marraskuussa 2012 aloimme kunnostuttaa ja samalla tutustua veneen tekniikkaan ja sielunelämään. Kone kunnostettiin uudenveroiseksi alan liikkeessä ja navigointitekniikka sai uudistuksen.

Aida nostettiin nosturilla hydrauliselle trailerille kuljetusta varten. Trailerissa on käpälät, jotka nousevat sopivalle korkeudelle kannattelemaan aluksen runkoa.

Noin 11 tonnin painoisen Aidan liikutteluun tarvitaan järeää kalustoa... tässä Lappeenrannan isoin traktori!

Aluksen moottori irrotettiin ensitöikseen täyskunnostusta varten.


Aluksen pohja otettiin auki ja korjattiin kaikenlaiset virheet ja kulumat gelcoatissa. Lisäksi uusittiin joitakin läpivientejä.

Pohjan naarmujen korjailua

Pohja valmis. Kuvassa näkyy hyvin Swanille tyypillinen vahvistettu pohjan rakenne.

Aida sai kannettavakseen tuuliperäsimen, joka irrotettiin toisesta maailmanmatkaajaveneestä. Tuuliperäsin ohjaa veneen peräsintä vallitsevien tuuliolojen mukaisesti säilyttäen kurssin oikeana.



Moottori käytiin täydellisesti läpi ja maalattiin kauttaaltaan.

Apulaitteiden rakentelua moottoriin.


Välillä oli aikaa piipahtaa paikallisen koulun liikuntasalissa levittelemässä karttoja... tulevia reittejä luonnostellaan!

Veneen akusto uusittiin.

Aidan sisätilat ovat säilyneet erinomaisena, niitä on vain siivoiltu sieltä täältä.