sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Osa 32: Saint Barthelemy - Antigua - Guadeloupe

Uusi vuosi on alkanut niin vauhdikkaasti, että ei ole ollut aikaa jatkaa blogin kirjoittamista, mutta nyt palataan kirjoittamisen pariin, ja yritän muistella kuukauden tapahtumia. Pahoittelut siis kaikille.

Saint Martinilta palasimme Saint Bartehelemylle Uudenvuoden aatoksi. Täällä tapaa kuulemma kaikkia maailman kuuluisuuksia! Porukkaa oli niin valtavasti kaikenkokoisilla veneillä ja laivoilla, että ei tahtonut ankkuripaikkaa löytyä. Sen lisäksi, että laivojen kansilta löytyi helikopterit ja autot, niin ensimmäisen kerran näimme, että oli viritetty vesiliukumäet mereen! En tiedä, olivatko pelastusreittejä, mutta ymmärrys oli hakusessa. Henkilökunnat rahtasivat omistajia ja heidän vieraitaan maihin yhtenään. Tässä kulttuurissa aallokon tekeminen ei paljon paina. Yhteysveneiden hevosvoimat saattoi olla 2x200 hv! Siellä sitä kiikuttiin niin että oksat pois.



Käytiin maissa, ja satamatoimisto tiedusteli, milloin lähdemme. Oli luvassa viikko kovaa tuulta, ja silloin ei merelle mennä. Katsoimme toimiston ilmoitustaululta varoitusta Joulun pyhiltä, että ei voi koko miehistö poistua ankuroidusta veneestä, koska on luvassa 2,5 metrin swelli, eli maininki. Oli vaikean päätöksen hetki, ja tulimme siihen tulokseen, että vietämme yhden yön, ja Uudenvuoden päivän aamuna lähdemme 74 mpk taipaleelle kohti Antiguaa.

Jatta väitti nähneensä Leonardo DiCaprion, 40v, ja Rihannan, 26v! Iltalehti 14.1. kertoo näin: Daily Mail -lehti kirjoittaa, että Rihannan ja Leon välit lämpenivät jo uutenavuotena, kun molemmat olivat juhlimassa Saint-Barthelemyn paratiisisaarella Karibianmerellä! Arto toi meille kyseisen lehden. Siellä seassa me mentiin reput selässä, kuluneissa shortseissa, niin että jytke kävi. Jatta kysyi, että näetkö miten siistiä ja kaunista porukkaa täälä on. En tunnustanut nähneeni mitään poikkeavaa.

Uusi vuosi aloitettiin klo 5.30 herätyksellä, ja kuudelta lähdettiin matkaan. Ei siinä juhlittu sen kummemmin illalla, kun työpäivä oli edessä. Päästyämme avomerelle totesin nousukulman semmoiseksi, että ei päästä kuin Antinguan eteläpuolelle. Laitoin koneen auttamaan, ja pelkällä isolla mentiin sivuvastaiseen. Merenkäynti oli sitä tuttua vastaista ja sekavaa maininkia, mistä ei saanut mitään tolkkua. Kuka ei täällä ole ollut, niin hänelle on turha yrittää selittää. Ei hyvältä näyttänyt matkanteon kannalta. Iltapäivällä noin klo 16.00 sammui kone. Yritin ilmausta ja vaihdoin ensiosuodattimen, mutta ei auttanut. Swan 42 on purjevene, siitähän ei päästä mihinkään - mutta kun siitäkin tulee oikeasti purjevene, niin se ei mukavalta tuntunut. Oli takuuvarmasti yöpurjehduksen paikka. Päätimme ajaa kohti Antiguaa, olihan lähestymiskohde tuttu. Se yö siellä sitten ryskytettiin, ja tuli mieleen, että onko pakko vielä tässä iässä taistella luonnon kanssa. Jatta ilmoitti, että jos tästä selvitään, hän lentää saarten välit - ajele sinä miten haluat veneellä. Matkaa tehtiin 24 tuntia ja etenemä oli n. 75 mpk! Ensimmäisen kerran koimme, että vasta-aaltoon törmätessä vauhti putoaa yhteen solmuun.

Aamuyöstä kello neljän aikaan saavuimme rannikon läheisyyteen, ja ajattelimme odottaa päivän valkenemista, koska ankkurointi purjeella on turvallisempi tehdä silloin. Kaikki meni hyvin, ja saimme veneen ankkuriin. Huilasimme tunnin ja menimme maihin tulliin, ja kyselemään hinausta Marinaan. Remontti on turvallisempi tehdä, kun köydet ovat kiinni. Sataman johtaja lupasi hinauksen seuraavalle aamulle klo 09.00, mikäli kone ei käynnisty. Iltapuhteena sitten aloitin tankin ja siihen liittyvien putkien tarkastelun, ja löysin tankin imuputken yläpäästä noin 4 cm mittaisen mustan massanöölin, joka oli tukkinut polttoaineen saannin. Paikkojen puhdistamisen ja ilmauksen jälkeen saatiin kone käyntiin. Aamulla pääsimme Marinaan, ja alkoi tankkien tyhjennys ja pesu. Tankit olivat suht puhtaat, ja siivilöimme polttoaineen takaisin. Mitä lie mössöä ollut, sitä en tiedä, mutta liukenematonta ainetta oli. Toinen aurinkopaneeli tuli silloin yöllä alas niin, että jysähti, ja sen kiinnittäminen oli seuraava homma. Jouluvalot kiinnitettiin 3.1.2015. Jatta oli ostanut valonauhaa ja saimme sen vasta nyt kiinni.

Jollysta jatkoimme 9.1. matkaa Deshaiesiin Guadeloupeen, jossa kirjauduimme sisään vihurien saattelemana. Seuraavana aamuna starttasimme Les Saintesiin. Olimme vaaksoneet niin, että kohtuullisilla tuulilla selviämme Pointe Pitreen, kun tehdään matkaa päivittäin. Karin nimipäivänä 11.1. lähdimme kohti Pointe-a-Pitren Marinaa. Anoppi 96v oli ainut, joka soitti ja onnitteli nimipäivän johdosta. Aivan viimeisillä mailella rysähti, kun puomin skuutti petti niin, että hela katkesi. Onneksi olimme vastaisessa ja saatiin tilanne haltuun laskemalla purje alas. Menimme koneella Marinaan, ja löytyi vapaa paikka, johon omatoimisesti kiinnityttiin. Taas riitti puuhaa, kun lähdimme etsimään happolatakkaa ja hitsaustaitoista henkilöä. Löytyi, mutta sanoi, että pääsee vasta viikon kuluttua! Sovittiin, että minä itse työstän, ja hän vain hitsaa, ja seuraavana aaamuna homma oli kunnossa. Keulavaloon piti uusia metri kaapelia, jotta valot pelittivät. Saatiin hommat hoitoon, ja vene oli ajokunnossa 14.1., jolloin Arto ja Jussi saapuivat. Koneen öljyjen tarkistuksen yhteydessä huomasin, että koneen öljykaukalossa oli punainen öljyvana? Vaihteiston öljy on punaista. Seuraava huolenaihe antoi merkit.

Pojat saapuivat reippain mielin, ja kertoivat lentomatkastaan, missä lentoemännät myivät pimeesti olutta. No, Jussi oli saanut lisäoluet siten, että emo laittoi ne paperipussiin, etteivät muut asiakkaat huomaa. Vaihdettiin kuulumiset, ja lähdimme paikalliseen merirosvoravintolaan maaoluille, ja vähän rommillekkin. Tehtiin veneen tankkaukset ja muut rituaalit, ja viimein pääsimme 17.1. matkaan kohti Les Saintesia. Kaikki oli muuten hyvin, mutta tuuli puuttui. Pohjolan pojat toivat tyynet kelit. Ensimmäinen yö oltiin ankkurissa ja seuraava poijussa. Kävimme maissa ja metsästimme golf-autoa, mutta ei onnistunut. Tehtiin taksimatka Fort Napoleonin linnoitukseen ja käveltiin takaisin.



Matka jatkui Dominikaan. Portsmouthissa tullaus, ja samantien India River -risteily. Veneellä mentiin joelle, ja kuljettaja sanoi, että pitäkää kädet veneessä sisällä, tai krokotiili haukkaa! Sammutti koneen, ja aloitti soutamisen. Koneajo on kielletty, kun alue on Natura-aluetta. Oli vaikuttava kokemus. Seuraavana aamuna menimme vesiputouksille. Taksi oli rannassa vastassa, ja alkoi saareen tutustuminen. Hämmästyttiin, että tämä oli yliopistokaupunki, ja kaikki hienoudet löytyi. Vesiputous löytyi n. puolen tunnin kävelyn jälkeen. Arto oli ainut rohkea, joka kävi uimassa putouksessa.




Lähdimme aamulla 07.00 kohti De Fransia. Oli hyvät tuulet ja hieno purjehduspäivä. Kävimme kaupungilla maaoluilla ja viinillä. Seuraavana aamuna lähdimme matkaan ja pojat ottivat komennon, mie vaan makasin!  Saavuimme La Marinaan Martiniquelle, ja menimme ankkuriin. Aamulla ajoimme tankkaukseen, ja ryhdyimme kyttäämään marina-paikkaa, joka luvattiin klo 11.00 jälkeen. Sitten ei tapahtunut mitään, ja Jatta aloitti soittorumban harbourmasterille tasaisin väliajoin, ja tiukkasi paikkaa, joka lopulta klo 15.00 saatiin. Masteri sanoi, että soitit hänelle ainakin 15 kertaa, ja nauraa hohotti hyväntuulisena päälle. No, se kannatti. Kun pääsimme laituriin, niin tuli vene kylkeen, ja puhuimme suomea. Suomalainen yrittäjä on ollut pari vuotta siellä, ja tekee asentajan hommia perheensä kanssa. Kerroin kytkimestä, kun se vuotaa sitä öljyä. Kytkin on vuotanut koko ajan öljyä, ja on ollut huoli, että missä vika on. Epäilimme koneenpuoleista stefaa. Vaaksoimme viikon tuuliennusteet, ja päätimme, että aloitamme paluun Guedeloupeen. Lauantai näytti parhaalta päivältä tuulten puolesta. On ollut kokoajan huoli, että ei tuule tarpeeksi, ja joudumme koneajolle. Silloin ei matka taitu.


Lauantaina 24.1. klo 06.15 oli startti hyvien tuulien saattelemana. Ohitimme eteläkärjen Rosher du Diamantin, 176 m, ja ajoimme 70 mpk Dominicalle Rosouhin poijuun. Yksitoista tuntia purjehdittiin, eli matkanopeus oli varsin hyvä. Ei päästy tulliin, kun oli sunnuntai, ja niinpä jatkoimme matkaa Portsmouthiin, jossa Alex vei tulliin. Hän tarjosi vielä Ginses-juurta, ja sanoi, että sitä kun syö, niin pysyy terveenä eikä ole vatsa kipeä, ja taas hänkin nauraa hohautti päälle. Se näissä ihmisissä on hienoa, kun niillä on aina niin hyvä olla, tai ainakin siltä tuntuu. Illalla kävimme rantaravintolassa nauttimassa Rum punchit, jotka tehtiin siten, että kuudesta eri pullosta laitettiin juomaa lasiin, mehu, ja hedelmäviipaleet, ja sitten vain juotiin yhdet, ja vielä toisetkin siinä rannan tuntumassa merta ihaillen. Huh, kun oli hyvää.

Maanantaina 26.1. klo 8.15 starttasimme yhdellä reivillä matkaan kohti Guadeloupea, Pas De Fortia. Reivi vedettiin hatusta, ja se osoittautui onnistuneeksi valinnaksi. Genuaa jouduimme ottamaan sisään tuulen voimistuessa. Tulimme todella komeasti välillä yli kahdeksaa solmua. Tämä oli viimeinen poikien merimatka täällä, ja he saivat tuntumaa myös tuuliin näillä alueilla.

Vuokrasimme auton 27.1. tiistaina ja aloitimme maallisen tutustumisen Guadeloupeen. Olin auttamattomasti kuljettaja, kun muilla ei ollut ajokortteja mukana, ja Jatallakin se oli hävinnyt, kunnes Koukun Matti soitti, että hän löysi ajokortin sieltä asunnolta, jossa vietimme viime kesän. Ajoimme ensin itään Pointe des Colibris -niemeen. Sieltä pohjoiseen Le Mouleen. Täältä Pointe Pitren kautta Sainte-Roseen. Rannikkoa seuraillen ajoimme Mahauttiin, mistä lähdimme nousemaan vuoristoon. Täällä korkeimmat huiput ovat 1400-metrisiä! Ne ovat vaikuttavia näkyjä merelle. Tie ei noussut kuin 650 metriin, mutta kuitenkin oltiin korkealla, ja jopa viileää ilmaa hengitettiin. Tieosuus halki saaren oli vaikuttava. Ensin vaan noustiin ja noustiin mutkaista tietä ylös, ja sitten alas. Vaellusreittejä ja vesiputouksia olisi ollut tarjolla, mutta ei keretty niihin tutustua.



Olimme sopineet, että kun on Arton ja Jussin viimeinen ilta veneellä, niin menemme syömään pitkän kaavan mukaan. Syötiin hyvin, ja vähän juotiin, ja kelattiin kahden viikon tapahtumia. Todettiin, kuinka aika menee nopeati, ja kuinka kaksi viikkoa on lyhyt aika näillä vesillä. On kaksi tapaa. Joko tehdä matkaa tai tutustua paikkoihin paremmin. Satamat ovat satamia ja siinä ei paikallinen kulttuuri näy kuin pinnallisesti. Me yritimme kumpaakin. Miten onnisti, sitä en tiedä, täytyy kysyä poikien tuntemukset.

Tuli Arton ja Jussin lähdön hetki, ja he aloittivat paluun. Arto Suomeen, ja Jussi Malagaan. Pojat selvisivät hyvin koteihinsa. Pojille suuri kiitos vierailusta! Me emme saaneet käyttää rahaa kahteen viikkoon vaikka kuinka yritettiin, myös niin, että sanoin "tulee turpaan", mutta ei auttanut.

Meillä oli kytkimen korjaus edessä. Edellisenä päivänä olivat viereisessä veneessä korjausmiehet hommissa. Iskin lennosta kiinni ja kerroin ongelmistamme. Toinen miehistä kävi kuvaamassa kytkimen, ja kertoi, että ottaa pomoonsa yhteyttä, niin sitten tiedämme kuinka voidaan edetä. Soitin myös Urheilu-Koskimieheen Lappeenrantaan Saukkoselle, ja kysyin, kuka tietää Hurt-kytkimistä Suomessa. Sain selvät ohjeet, ja otin yhteyttä Antti Hiidenheimoon (Atoy Oy). Atoy on Hurtin maahantuonti, ja heillä on paras tietämys näistä kytkimistä. Oli lohduttavaa kuulla, että Galapakos-saarillekin on osia lähetetty.

Menimme Fred Marinen toimistolle ja verstaalle. Kun saimme johtajan kiinni, niin hän sanoi, että jos puran itse kytkimen irti ja tuon hänelle, niin asia on ok. Näin tehtiin, ja työtä tuli pari tuntia, ja kytkin kannella. Koneen puoleinen stefa tuntui olevan ehjä, mutta kun pyörittelin kytkintä, niin vaihdevivun tiiviste vuoti! Siis siinäkö vika? Hoitivat homman päivässä, ja lasku töineen oli 80 €. Nyt koeajon ja käytön jälkeen tuntuu, että kaikki on ok.

Selvisimme iPadin kuvilla hyvin teknisestä ilmaisuista. Kun näyttää kuvan, ja selittää sanan sieltä, niin ranskalaisetkin ymmärtää. Firman johtaja kyllä puhui englantia, ranskaa ja greolea, mutta ei suomee...

Olemme viikonloppun tässä, ja vedämme henkeä, ennen kuin aloitamme matkan kohti pohjoista. Sint Maartenilla olemme 24.2., kun Hemulit saapuvat sinne!