maanantai 22. heinäkuuta 2013

Osa 7: Kiel

Olimme saaneet ohjeita kanavaan menosta, mutta ylimalkaisia sellaisia. Jännitimme tietysti, miten toimimme sitten käytännössä. Köydet kuitenkin irroitimme, ja siirryimme kohti Kielin kanavaa. Aikamme pyörittyä kanavan suulla, alkoi viereen kerääntyä veneitä ja homma selvisi. Saimme luvan ajaa sulkuun.

Kanava on n. 54 meripeninkulmaa pitkä ja sulutettu kummastakin päästä. 18 euron kanavankäyttömaksu suoritettiin menopäässä. Sulutus alkoi, kun kaikki olivat käyneet hoitamassa maksun kanavakioskissa.

Alkoi päivän mittainen kanava-ajo. Isoja rahtilaivoja tuli vastaan. Välillä ohjattiin liikennettä valoin.



Oli toinenkin suomalaisvene. Huudeltiin ohitustilanteessa ja kyseltiin kuulumiset. Olivat menossa talveksi Karibialle.

Kielin kanavassa on Rendsburgin ylityspaikka, joka on maailmankuulu sillan ja ilmalossin yhdistelmä. Sillan alla on vaijereihin ripustettu rakennelma, jolla nostetaan kumipyörillä liikkuvaa liikennettä kanavan yli. Tarinan mukaan ilmalossin perusti kippari, joka ei saanut laivurin papereita kanavan halkaisevaa lossia varten...

Läpäisimme sulun kanavan toisessa päässä, ja ajoimme Elbejoen virtausten läpi kohti Cuxhavenia.

Kielin länsipuolella laivat odottavat pääsyä kanavaan.
 
Saavuimme kymmenen yli yhdeksän illalla. Vastatuulessa koneella ajaen nopeus nousi kahdeksaan solmuun, missä on virtausta varmaan kolme solmua. Meidän piti tankata yhden ainoan kerran tällä matkalla, mutta ajoimme ohi. Onneksi oli kanisterit ja niissä polttoainetta sen verran, että pääsimme hyvin Cuxhaveniin.