26.9. suuntasimme rannalle, koska satamassa ei ollut tuulen värettäkään ja lämpöä 25-30 astetta. Kohti vanhan kaupungin uimarantaa. Ihmisiä on pilvin pimein, ja he ovat tietysti jo hiukan vanhemmansorttisia. Mereltä sentään kävi tuuli, ettei se hikoilu ollut aivan tolkutonta.
Meriveden lämpötila oli n. 24 astetta, ei siellä kylmä tullut. Täällä on kaikki virikkeet: sukellus, varjoliidot, pikaveneiden kyyditykset ja luolastojen risteilyt. Portugalin rannikko on kuin reikäjuustoa, isompaa ja pienempää aukkoa koko rantatörmä täysi.
Pois tullessa syötiin omeletit. Palasimme veneelle kävelykatujen kautta, kello oli 19.00. Suihku ja tyttärelle sähköposti, ja homma oli taas yhden päivän osalta paketissa.
Herätys 27.9. ja pikainen aamulenkki tuoreita sämpylöitä hakemaan. Ei ehtinyt päivä paljoa edetä, kun pilvet nousi ja alkoi tuulla ja sataa. Se siitä helteestä. Tuli toimistopäivä. Pienen sadetauon aikana käytiin marinan receptionin kautta varaamassa auto seuraaville päiville, 79 euroa kahdelta päivältä on kohtuuhinta. Nyt sitten mietimme mennäänkö länteen, itään vai pohjoiseen. Illalla sade taukosi niin, että tehtiin kävelykierros vanhaan kaupunkiin. Kyllä siellä elämää on, ja porukkaa riittää, oltiin kuulevinaan suomen kieltäkin.
Jatkamme satamaelämää, koska täydennysmiehien lento Malagaan on 1.10. Osa majottuu Fuengirolaan koko talveksi, mutta lähtevät meidän kanssa heittämään keikan sinne Kanarian suuntaan. Tilasimme Iridium-sateliittipuhelimen, SIM-kortin, ristisanatehtäviä, pari Etelä-Saimaa-lehteä, lenkkimakkaraa ja hapankorppuja!
28.10. ilma on jo parempi, ja iltapäivällä auton vuokraus. Aloitamme autoilevan turistin elämän.
Länteenhän sitä lähdettiin, kohti Euroopan lounaisinta kohtaa. Cabo de São Vincente, tai englantilaisittain Cape St. Vincent on tämä majakka ja majakkaniemi.
Paikan mainoksessa lukee, että Euroopan voimakkain majakkalamppu linnoituksineen on täällä. Kyllä paikka teki syvän vaikutuksen jyrkkine kallioseinämineen. Tuli tunne, että maa loppuu tähän, ja meri ja sen vesi hallitsee siitä eteenpäin. Maan pinta-alasta on 60 % on 1,6 kilometriä syvää merta! Kuten Philip Ball on huomauttanut, meidän pitäisi planeettaamme kutsua Vedeksi eikä Maaksi!
Pikainen käynti paikallisessa museossa, ja Ponta de Sagres -niemen kautta veneelle. Tällä alueella näyttivät Euroopan lainelautailijat ja muut sen alan harrastajat kokoontuvan. Oli liikkeet ja sen alan yritykset edustettuina.
Kaupassa huomattiin, että eivät olleet eläkeläiset valtaosana, vaan huivipäiset ja muuten muodikkaat nuoret.
Varmaan 50 metriä korkeat kalliot ja niiden välissä olevat hietikot muodostavat sellaiset aallot, että alta pois.
Koitti seuraava aamu ja lähdimme kohti itää ja Espanjaa. Sevillasta suunta etelää kohti Cadizia ja Gibraltaria. On nopeata matkustaa lähes 60 solmun nopeudella moottoritietä.
Jos teki lounaiskärki vaikutuksen, niin tämä salmi ja sen vuoristo mykistivät. On siinä ollut luojalla luomista, että on saanut paikalleen ne kaikki kivet sun muut lohkareet. Piti parikertaa ajaa ympyrää ennenkuin uskaltautui tulliin, jossa tullimies katsoi passit ja kysyi, että eikö kaikki suomalaiset ole hoikkia, ja taputti vatsaansa. Mitä lie sitten tarkoittanut?
Lentokentän läpi ajoimme Gibraltarille, joka on Britannian aluetta kaikkine apinoineen. Britannia hallitsee aluetta kuulemma niin kauan kuin on apinoita. Sisäpiiritietojen mukaan niitä tuodaan sinne salaa vuosittain lisää. Täältä löytyi myös majakka, viime sotien muistomerkkeineen. Puolalaisilla on ollut jokin ensirooli Gibraltarin sotaisassa historiassa.
Koko miljöö ja sinne rakennetut tunnelit, niin kuin tietkin ovat kyllä maksaneet, kuten myös vaatineet suunnittelua. Itse Gibraltarin "kaupunki" on täyteen ahdettu korkeita kerrostaloja kaikkine Englannin lippuineen. Ei kyllä viihtyisyydellään hurmannut. Varmaan Englannin valtio on ostanut liput jokaiseen taloon ja ikkunaan. Oli niitä niin paljon, että ei ollut epäselvää ketä täällä oli ja eli.
Matka Gibraltariin oli suunniteltu niin, että lähdetään ja katsotaan miten käy ja aika riittää. No se moottoritienopeus ei riittänyt päiväkeikkaan, vaan lähdettiin etsimään yösijaa.
Palasimme lentokentän läpi mantereelle ja Espanjaan. Oltiin lähdetty Portugalista, Espanjan kautta Brittien valtakuntaan ja taas palattiin Espanjaan. Lähistöltä ei löytynyt majataloa eikä muutakaan yösijaa. Aloitimme paluun moottoritietä kohti Cadista ajatellen, että kai sieltä joku motelli tulee vastaan. Ei tullut. Ajoimme ja ajoimme ja tunnelma tiivistyi. Totesimme, että kun ensimmäinen sängyn kuva on tien varressa, niin se katsotaan. Noin 50 kilometrin jälkeen sellainen tuli.
Löytyi pieni kylä, Alcalá de los Gazules. Sieltä löytyi hotelli 25 eurolla per henkilö. Siisti huone. Oltiin ainoat asiakkaat. Vastaanotossa ei puhuttu kuin Espanjaa, mutta kaikki selvisi.
Oli outoa: huone, televisio, wc, kylpyamme ja puhtaat lakanat. 98 yötä oli nukuttu veneessä! Onhan veneessäkin puhtaat lakanat, mutta silti.
Tavarat huoneeseen ja kylää katsomaan. Alkoi sataa vettä ja mentiin baariin. Tilattiin valkoviinit ja toisetkin, kun totesin siinä kosteassa ilmassa, että meillä on huone, ja telkkari ym., ja istutaan täällä sateen keskellä, mikä vika meissä on? Ollaanko jo "vesittymässä"?
Menimme kioskin kautta hotellille, johon oltiin sovittu syöminen. Meille oli katettu pöytä erikseen ja palvelu oli hyvää, kuten oli ruokakin. Italian kinkku, juusto ja salaatti valkoviinillä. Iltapala oli siinä.
Ilmat ovat muuttuneet epävakaiksi. Menomatkalla Gibraltariin oli ulkolämpötila auton mittarissa 28 astetta ja tullessa 23. Ei siis kylmää, mutta ei hellettäkään. Nämä kolme viimeistä päivää on välillä satanut, ja välillä taas ei.
Taas 60 solmun nopeutta kohti Albufeiraa, jossa piti olla 15.30.
Moottoritie oli hyvässä kunnossa ja liikenne joustavaa. Huomion arvoista oli, että sadekuuron sattuessa kaikki pudottivat nopeutta. Kukaan ei ajanut jääräpäisesti 120 km/h.
Tiistaina 1.10. Jatta lähti etsimään kampaamoa, koska ei Sevillan parturiin ehditty. Arska soitti Malakasta, että täällä ollaan, ja linja-autolla tulevat Faroon perjantaiaamuna. Meillä oli pari päivää aikaa huoltaa venettä.
Päätin pitkän harkinnan jälkeen vaihtaa polttoainesuodattimet. Ensiosuodatin oli helppo homma, mutta koneen kupeessa toinen oli hankalampi. Harkinnan jälkeen kumpikin tuli vaihdettua. Ilmaus oli minun ensikokemus tälle moottorille, ja siinä sitä tuskaa olikin. Teetti työtä, ja vaati hikeä, ja manauksiakin. Lopulta onnistui, ja soitto koneen kunnostajalle Mikkeliin, että mikä se tekniikka on, ei se voi olla näin vaikeata. No, nyt on ohjeet, ja odotetaan seuraavaa kertaa, miten sitten käy.
Keskiviikkona koitti konehuoneen puhdistus, löpön hajut pois. Päivä meni pienissä hommissa.
Torstaina korjasimme vessan valon ja kunnostimme välijohdon, jolla voi syöttää aggregaatista sähköä veneeseen. Laitoimme kumiveneen kasaan, koska se vie kannella tilaa, ja aiheuttaa liikkumiselle haittaa.
Vuokrasimme auton klo 15.00 ja lähdimme juomavesien ostoon. Soitimme Artolle, mikä on tilanne, ja selvitimme, että heidän linja-autonsa on Farossa 02.00 perjantaiaamuna. Luvattiin olla vastassa. Tätä varten auto vuokrattiin uudelleen.
Perjantaiaamuna 02.00 oltiin vastassa Faron linja-autoasemalla: Arto Pyysalo ja Jussi Luoma saapuivat Malagasta miehistöksi. Perjantai huilattiin ja katseltiin paikkoja sekä Albufeiraa.
Lauantaina lähdemme merelle, ja nyt on edessä noin viisi päivää purjehdusta. Otimme suunnan Lanzarotea kohden, matkaa n. 520 mpk. Tällä hetkellä tuuli on heikko, mutta myötäinen. Sääikkuna lupaa hyvää purjehdusilmaa. Päiväkirjan päivitykset jatkuvat, kunhan olemme taas nettiyhteydessä. Meillä on Iridium-sateliittipuhelin jolla voidaan ottaa tarpeen tullen yhteyksiä.
