Pääsimme merelle kauniin ja lämpimän sään vallitessa. Tuulta vain ei ollut tarpeeksi, että kolmen solmun nopeus olisi ylittynyt. Päätimme jatkaa ja totesimme, että oli hyvä, että pääsimme aloittamaan rauhallisesti ja pojat pääsivät tutustumaan veneeseen keveissä olosuhteissa.
Arto Pyysalo on purjehtinut pienen ikänsä. Hän on tehnyn sukeltaja-/palomiesuran, ja on aloittamassa vapaaherran uraa elämänsä tässä vaiheessa. Jussi Luodolla on 46 vuotta merimiesuraa takana. Ei ole sellaista kolkkaa maapallolla, missä hän ei ollut käynyt. Miehet omistavat yhdessä H-veneen, parityö siis onnistuu. Reipashenkiset miehet astuivat remmiin.
Ensimmäisenä päivänä klo 18.00 aloitimme vuorot: 6 h vahtia ja saman verran vapaata. Toisen päivän iltana 18.00-21.00 ja 21.00-24.00 vahdit, niin yövuoro lähti kiertämään. Tuulen voima alkoi nousta niin, että 8 solmun nopeus ylittyi ja matka taittui. Ensimmäinen vuorokausi kattoi 144 mpk ja siihen oltiin tyytyväisiä. Vaikka tuuli ei ollut mahdoton, niin jossain sitä oli, kun aalto oli 2-3 m luokkaa. Ennuste oli ollut 1-2m.
 |
| Yövahti eli koravahti. |
Toisena yönä tuuli tasaisen voimakkasti. "Rauhallinen" elämä ja nukkuminen ei tahtonut onnistua, vaikka kuinka vapaata oli. Totesimme, että keulan punainen ja vihreä yhdistelmälamppu ei palanut. Kaikki muut valot toimivat. Varavalot eivät siihen hätään löytyneet. Täällä yöt ovat todella pimeitä. Pimeys alkaa 20.00 ja päättyy 08.00, eli puolet on yötä ja puolet päivää. Ihmettelimme, että eikös kuukaan paista näillä leveysasteilla? No, pieni kuunsirppi löytyi myöhemmin, mutta Otava oli oudossa asennossa, kahva melkein vedessä! Onneksi laivaliikenne on hiljaista.
Jossain vaiheessa autopilotti sanoi sopimuksen irti, eli jouduimme ohjaamaan käsin, pelkän astesuunnan mukaan. Päivällä se oli helppoa, mutta jos taivas oli pilvessä, niin ei saatu tähdistäkään apua. Ruorimies joutui oikeasti tekemään töitä.
Seuraavana päivänä loppui kaasu. Yhdentoista kilon pullo oli kestänyt n. 3 kk. Onneksi oli päivä, niin vaihto onnistui, mutta uusi pullo oli 30 mm korkeampi kuin vanha! Onko kukaan kuullut tällaisesta? Ruorimiehen penkki ei mennyt kiinni, vaan jouduimme fylläämään sitä, että istuminen onnistui.
Seuraavana päivänä oli tuulta reippaasti. Suurista mainigeista huolimatta sain tuuliperäsimen tekemään työtä. Se ei tahdo jaksaa pitää kurssia, jos maininki tulee hiukan takaa ja sivusta tuulen ollessa heikko. Aamuyö meni peräsimellä hyvin, ja homma helpottui ja pysyttiin sunnassa, eikä tarvinnut pelätä jiippiä. Pojat olivat todella helpottuneita, kun kuulivat ettei ruoriin tarvitse koskea.
Oli sovittu, että viimeinen yö tehdään kolmen tunnin hukeja ettei ole liian rankkaa. Aamun valjetessa totesimme, että on mahtavat mainingit, ja aallot sekaisin, mutta tuuliperäsin vaan toimii, ja pitää meitä suunassa. On ne olleet nerokkaita ihmisiä, jotka sitä laitetta ovat suunnitelleet. 12 tonnia massaa ja 12.80 metriä pituutta pysyy suunnassa mokoman vehkeen ansiosta. Mistä se oikein tietää mihin me ollaan menossa?!
Teimme 540 mailin matkaa tasan 4 vrk. Olimme tyytyväisä suoritukseen. Oli helppoa, mutta myös rankkaa, sillä eräänä yönä meidät "yllätti" tiukka tuulirintama. Arto ja Jussi saivat komennon kannelle. Käynnistimme koneen ja teimme kakkosreivin jotta saimme kulun turvalliseksi. Tässä vaiheessa oli vielä käsiohjaus, ja pimeys kumppanina, niin ei totisesti huraata huudettu. Päivänvalossa reivi säädettiin, sillä yöllä muutama köysi laitettiin mistä laitettiin.
Aamulla 9.10. alkoi Lanzaroten vuoristomaisema häämöttää usvasta. Jos Gibraltar näytti mahtavalta, niin tämä oli vielä hurjempi. Julmat kivivuoret siellä täällä. Merestä ovat sinne työntyneet. Kertasimme menneitä päiviä porukalla, ja totesimme, että kertomista jää tästäkin reissusta. Jussikin totesi, että onhan se toista kuin työn tekeminen useita satoja metriä pitkässä tankkerissa.
Isla ls Graciosan satamassa securite oli meitä vastassa, ja ilmoittivat, ettei tänne mahdu, menkää vaikka ankkuriin! Aikamme tiukkasimme, että pitää nyt maissa päästä käymään, niin saimme 2 h luvan kiinnittyä tankkauslaituriin.
Pikainen kaupassakäynti, "maaolut", ja takaisin veneelle. Matkalla huomasimme toimiston, joka osoittautui satamatoimistoksi. Jatta keulaan kysymään, että eikö mihinkään mahdu yöksi. Siellä todella kohtelias herrasmies nyökytteli, ja näytti kuvaruudulta, että menkää tuohon laiturin päähän nyt, ja huomenna on lisää vapaata.
Rannassa paikallinen Securitaksen mies häätää saapuvia veneitä merelle kaikkinen pamppuineen ja käsirautoineen, mitä hänen vyöllään roikkui. Kyllä ihmeteltiin herran toimintaa. Jatta myöhemmin sai hänet jo hymyilemään!
Pojat olivat tyytyväisiä kun kuulivat uutiset, että paikka löytyi kaikesta huolimatta. Päivä jatkui päällikön puhuttelulla ja iltaruokailulla, muistellen matkan tapahtumia.
 |
| Päällikön puhuttelun jälkeen ei miehistö mennyt tämän murheellisemmaksi! |
Olimme satamassa kaksi yötä, hinta 22 euroa. Vesi, suihku, wc, mutta ei sähköä. Tämä on halvin matkan aikana kohdattu satama, jos ei lasketa ankkurointia.
Jussi on pyytänyt talonmiehen paikkaa, jos vene jää joskus satamaan ilman meitä. Tai sitten ottopojan hommaa. No, asiat ovat käsittelyssä, menevät varustamon kokouksiin! Arto sanoi, soittele jos tarviit hyvvää miestä, täs siul on sellainen. Tosi on.
Arto ja Jussi aloittivat paluun 12.10. lennolla Madridiin, josta junalla Malagaan, mistä Arto jatkaa Kinskin kanssa Suomeen sitten joskus. Jussi jää talviasunnolleen kevääseen asti, sitten palaa Suomeen. Näin ne seikkailut jatkuvat!
Vuokrasimme Arrecifessa auton saarikierrosta varten. Kyllä maisema on näkemisen arvoinen. Turha sitä on sanoin yrittää kuvata. Puhukoot kuvat sen puolesta.
 |
| Keskiosasta saarta |
Ihmisen sitkeyttä osoittaa, miten tännekkin on kaivauduttu asumaan.
 |
| Tuolta jostain tultiin! |
Vihreys on harvassa. Omalla tavallaan on kaunista kaikki se, mitä luonto on tehnyt. Ei siihen ihminen koskaan pysty, vaikka mitkä vehkeet ja koneet on käytössä.
Kaikki kunnia ja kunnioitus niille menneille sukupolville, jotka tämänkin saaren ovat asuttaneet!
