Viimeksi jäätiin "lomaan", ja niinhän siinä kävi, että olimme Suomessa käymässä 5-10.11.2013. Saimme huoltoasiat hoidettua Pasito Blancon turvallisessa satamassa Las Palmasissa, ja mahdollistui matka kotimaahan.
Matka onnistui ja oli virkistävää vaihtelua vene-elämään. Jo matkan alku Gran Canarian lentoasemalla alkoi myönteisesti. Tapasimme entiset naapurit Karviolat menossa Lappeenrantaan. Heillä oli auto Helsingin päässä, ja pääsimme heidän kyydissä Uus-Lavolaan Siiriä ja Saimia tapaamaan, noita mainioita Terhin ja Tomin tyttäriä!
Olimme pitäneet Suomen visiittiä salassa kaikilta, ja odottelimme lapsenlapsien koulustapaluuta heidän kotonaan. Voitte vain arvata sitä näkemisen riemua, heitettiin kärrynpyörää koko sakki!
Vierailimme Jatan äidin luona, 95 v. Hänkään ei tiennyt tulostamme. Asuu yksin omassa asunnossa! Terhi hieman ovella varoitti, että tulee vieraita. Annikki aikansa katseli ja kysyi Jatalta, että kuka sinä olet. Hänellä on nimittäin hieman heikko näkö. Jatta vastasi, että tyttäresi Marjatta, ja sittenhän halattiin ja kyyneleitä vuodatettiin.
Annikki, jonka järkevyys on aivan huippua, antoi lähtiäiseksi neuvon, että niihin vanhoihin pasaatituulijuttuihin sitten ette usko!
Olkaapa puoli vuotta läheisistänne erossa, niin alatte ymmärtää asioita. Vierailimme lähisukulaisissa, ja tarkastimme rannat. Kävimme Myllysaaressa saunassa jne. Siinä se viikko meni. Lähdettiin, ja taas itkettiin läheisistä luopumisen tuskasta.
Paluulento oli Las Palmasiin, ja siitä taksilla veneelle. Alkoi veneen varustaminen pitemmälle matkalle.
Näitä sivuja on käyty katsomassa yli 15 000 kertaa ja ystävämme seuraavat missä mennään. Gran Ganarialla kävivät seuraavat tuttavamme tervehtimässä: Parviaisen Mikko ja hänen vaimo, Tero Markoff, Olli Laibertt ja Märtta, Helge Ahokas, Paula Marttinen, Päivi Sahla.
Vähän hulinaahan se välillä oli, kunnes sitten 13.11. Jussa Leino, Anssi Peuhkuri ja Jorma Julku saapuivat veneelle varusteineen, ja aloitimme todellisen varustelun Cape Verden purjehdukseen.
Ensimmäinen asia oli viisumien hankkiminen. Asia olikin monisäikeisempi, kuin miltä se aluksi näytti. Otimme yhteyden Suomen Cape Verden kunniakonsuliin, jonka aikataulu ei sopinut meidän suunnitelmiin. Yhteys Las Palmasin varakunniakonsuliin, joka lupasi tutkia asiaa. Saimme vastauksena, että viisumi hoituu Cape Verden satamaviranomaisten toimesta. Laitoimme Jatan kyselemään Pasito Blancon satamatoimistosta, että onko tietoa tälläisestä viisumiasiasta - käytännön järjestelystä välille Gran Ganaria - Cape Verde. Jatta tuli, ja kertoi, että on mentävä passit mukana toimistolle, jolloin Las Palmasin jokin polisiviranomainen myöntää viisumin puolessa tunnissa. Meidän konsulit pyysi informoimaan, että miten kävi näissä viisumiasioissa...
17.11. oli lähtö. 22.11. saavuimme 850 mpk matkan jälkeen Baía da Palmeiraan. Ankkuroimme genakkeri ylhäällä, kun se oli juuttunut, eikä sitä saatu alas. Jorma laitettiin mastoon leikkaamaan naru puukolla poikki, niin tilanne rauhoittui. Kertasimme siinä aamuyöllä vielä purjehdusta, joka oli ollut vauhdikkuudessa vailla vertaa. Vene kulkee kuin juna, ja genaakkerin ansiosta työntyy aaltoonkin niin, että meno on vakaata.
Baía da Palmeirasta siirryimme São Vicenten saarelle Mindelon 70000 asukkaan kaupunkiin, jossa odottelemme tuulia, sillä Atlantilla on tällä hetkellä tyyni säätyyppi. Noin 2000 mpk matka ei koneella onnistu.
280 ARC-venettä starttasivat Las Palmasista 24.11. kohti Saint Luciaa, siellä jossain ne tuulia kyttäävät.
Iloksemme totesimme, että suomalaisia on muitakin. Pääsimme vaihtamaan mielipiteitä ja kokemuksia. Calimera oli toinen vene, heidät tapasimme Kiilin kanavassa joskus kesällä. Katariina oli toinen venekunta. Jyväskyläläispariskunta viettää sapattivuotta purjehtien. Oli erittäin mukava tavata, ja saimme kannustusta jatkaa. Katariinasta saimme ruokaostoslistan, johon osittain tukeudumme, kun nyt käymme kaupassa täällä. Nyt kun varaudumme n. 15 vuorokauden ja 5 henkilön retkeen, niin muonitus ei ole helppo asia.
