Ensin tankkaus, koska se jäi tekemättä satamaan tultaessa, ja nyt harmitti. Tankille mennessä kuultiin tervehdyshuudot, jotka tulivat toisesta suomalaisveneestä. Pariskunta tuli tervehtimään, ja vaihdoimme pikaiset kuulumiset. Todettiin, että etelään menossa ollaan. He asuivat ranskassa ja olivat tyytyväisiä siellä oloon.
Päästiin merelle sataman maingeista ja matka taittui purjein komeasti.
Noin 35 meripeninkulman jälkeen ensimmäinen ankkurointi, joka onnistui toisella kertaa niin, että ankkuri piti. Aamulla matka jatkui. Myöhemmin taas ankkuripaikka, ja kerralla kiinni. Kummallakin kerralla kun lähestyttiin rantaa, saimme kovat vihurit. Jenuan rullaus oli tuskaa, koska sisäänkelaus ei ollut vinssin kautta. Nyt sitten on.
San Vicente do Crove oli seuraava paikka. Ei taas kortti kelpaa kaupassa, koska paikka oli rikkaiden kesäpaikka, missä asutaan kaksi kuukautta ja sitten pois. Kauppias soitti meille taksin, jolla menimme centrumiin, mistä löytyi pankkiautomaatti, minkä jälkeen takaisin ostoksille.
Vigossa pyöräiltiin ja katseltiin maisemia.
Bajone ja satamamestari tuli kumiveneellä vastaan ja ohjasi meidät paikalleen.
La Coruñan lähdön jälkeen oli valtaosa matkasta tultu purjein, ja tuli tunne, että näin on hyvä, ei ole polttoainekustannuksia. Matka jatkui kuitenkin seuraavana päivänä koneella Via do Casteloon. Satamamestari oli taas vastassa ja ohjasi meidät mooringseille niin, että hän laittoi veneemme kiinni itse, kun emme heti tajunneet systeemiä. Eli laiturissa on naru, joka kaivetaan esiin ja kuljetetaan veneen perään, kiinnitetään takaknaapiin, ja vene on ankkuroituna perästä.
Vieressä oli ranskalaisvene, jossa sympaattinen pariskunta.
Meillä oli kiire Portoon, josta Pertti Hänninen ja Sauli Rantsi olivat tulossa vahvistamaan miehistöä. Pertiltä puuttui Porto-Lagos-väli Lappeenranta-Karibia-matkasta ja hän kysyi, että voisiko saada tämän välin meiltä. Voi sitten vanhainkodissa pysyä porukoissa, kun kehutaan, kuka mitäkin matkoja on purjehtinut!
Portosta suuntasimme merelle koneella, sillä pojat olivat tuoneet mukanaan tyynet kelit.
Aveirossa etsittiin satamaa huviveneille, mutta sitä ei sitten löytynyt. Paikalliväestö viittoili meidät lauttakipparin veneen kylkeen, ja aloitimme tutustumisen paikalliseen elämään. Siinä ei ollut paljon katsomista. Yksi rantakatu ja muutama kauppa, mutta ei maksanutkaan mitään.
Puolilta öin meidät koputeltiin hereille ja kerrottiin, että lautta oli rikki, ja meidän kylkivene lähtee hoitamaan lauttaliikennettä. Kyllähän sitä tuskailtiin, että mitä nyt, kunnes saimme lauttarampista paikan, jossa sitten torkuttiin loppuyö.
Figueira da Fozissa olimme kaksi yötä, kun kenelläkään ei ollut kiirettä, ja Jatta kertoi voivansa pestä pyykit, kun niissä menee aina koko päivä. Ohjasimme ensimmäisen kerran niin, että ensin menimme ilmoittautumislaituriin, teimme tuloselvityksen ja täytimme maihinnousupaperit. Tankkasimme samassa yhteydessä ja meidät ohjattiin laituriin. Bensanmyyjä opetti Pertille Portugalin lukusanat siinä odotellessa Jattaa, kun hän hoitaa kielitaitoisimpana tämän virallisen puolen.
Penicheen saavuimme n. klo 20.00. Löysimme sisälaiturista paikan, joka ei ollut vierailijoille tarkoitettu. Teimme itse tilaa koskemalla laiturissa olevaan kumiveneeseen, minkä jälkeen saimme heti sataman Securitaksen mieheltä tiukkasanaisen luennon: never, ever touch police boat. Kumivene osoittautui siis poliisiveneeksi. No, herra leppyi sitten, osoittautui hyvin ystävälliseksi, ja lainasi meille oman kulkukortin, että pääsimme käymään maissa. Tässä paikassa oli kaksi vessaa, joissa oli puolen neliön suihkutila, eli ei paljon kehumista, joskaan ei maksanutkaan paljoa.
Seuraava päivä oli sitten täyttä purjehtimista kohti Lissabonia. Jouduimme rullaamaan keulapurjeen pois aallon noustessa niin suureksi, ettei ohjaus ollut enää turvallista. Isopurjeella aaltosurffi nousi yli 10 solmun. Muuten nopeus oli noin 8 solmua. Vene on vakaa ja turvallinen, kunhan pysytään kyydissä.
Lissabonissa oltiin kolme yötä, ja Sauli matkusti kotiin omille kiireilleen. Siellä ei ollut "köyhiä", kun yö maksoi 57 euroa. Vieressä oli suomalaisvene Marisol, ja toisella puolella suomenruotsalainen, jonka kippari oli muuttanut 10-vuotiaana Göteborgiin, mutta säilyttänyt suomenkielen taidon. Kaikki olivat menossa Kanarialle.
Lissabonista purjehdimme Sinesiin, missä mietimme seuraavaa legiä niin, että lähtisimme illansuussa, ja ajaisimme yön ja olisimme aamun valjetessa Lagosissa.
Näin tehtiin, ja yö Peten kanssa ajettiin, ja kerrattiin niin menneitä kuin tulevia. Tuttavuutemme ylettyy vuoteen 1965. Isopurje oli ylhäällä, mutta tuulta ei ollut, niin ei apua purjeestakaan.
Lagosissa huomaamme, että olemme jo etelässä. Ilma on tasaisen lämmintä ja koko ajan on shortsikeli.
Meitä kävi tervehtimässä Kalifornialainen 56 Swanin omistaja ja totesimme, että joku näissä veneissä on, mikä yhdistää omistajatkin. Pete netitti itselleen lentolipun ja hotellin Farosta.
Illalla kävimme syömässä ja tarinoimme menneitä purjehduskokemuksia, jotka olivat muistojen arvoisia!
Aamupäivällä kävimme tutustumisretkellä kaupungissa, ja merta katsomassa. Paikka on siisti ja mukavan tuntuinen. Pois tullessa Pete tarjosi minulle merimatkan joen yli perämoottorilautalla. Kuulemma pitää risteillä, ettei tuntuma unohdu.
Joen toisella puolella totesimme, että juna lähtee vajaan tunnin kuluttua. Takaisin päin siis, mutta jouduin maksamaan itse 0,60 e, kun tarjous oli vain menomatkasta! Pikamarssia veneelle, kassit mukaan ja asemalle niin, että 10 min jäi varaa junan lähtöön. Pete on nyt ilmastoidussa hotellissa!
