keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Osa 36: Viimeinen osa. Kertomus paluusta Suomeen ja yhteenveto purjehduskierroksesta.

Edellisessä osiossa lupasin tehdä loppuvedon purjehduksen loppumaileista ja paluusta Suomeen.

Nyt vene on maissa ja talviteloilla.  On ollut vaikeaa saada otetta paluumatkan tapahtumiin. Tuntuu kuin tuuli olisi loppunut.



Olin yhteydessä blogini ylläpitäjään Juha Kohvakkaan ja hän kertoi, että vierailuja sivuilla edelleen tuhat kuukaudessa ja vuodesta 2013  96000,  siis yhdeksänkymmentäkuusituhatta latausta! Tuli velvollisuudentunne saattaa purjehdusmatkamme kunniakkaaseen päätökseen myös blogin osalta. Juha myös ehdotti, että Petter Sairasen muistiinpanot liitetään blogiin pdf muodossa. Petteriltä saatiin ainutlaatuinen kuvaus Atlantin ylityksestä lähes tuntien tarkkuudella. Hän piti kirjaa käsin kirjoittaen siten, että ainakin kolmesta mustekynästä loppui muste!



Mikäli PDF-teksti ei näy, niin tästä linkistä voit ladata sen.

Tomin ja Siirin lähdettyä paluumatkalle auto-lentokone-junayhteyksillä Belgian Sceheveningeristä jäimme kahden hoitamaan paluupurjehdusta. Edellä kirjoitin, että paluumme tapahtuu 2013 menomatkan jälkiä pitkin. Suuntimat kotiin olivat Belgia - Hollanti - Saksa - Tanska - Ruotsi - Gotlanti - Latvia - Saarenmaa - Viro - Helsinki - Lappeenranta. Käyn nyt pääpiirteittäin läpi tapahtumia.

Vaikka tultiinkin jo tuttua reittiä, tapahtumia riitti aivan loppumetreille saakka. Atlantin ylityksen jälkeen päätettiin, että ei enää tehdä yöpurjehduksia, mutta ei se niin mennytkään. Hollannin matalat satamat haluttiin jättää taakse ja teimme yöpurjehduksen Cuxhaveniin.
Todettiin taas, että nyt oli viimeinen yöpurjehdus, sillä liikenne niillä rannikoilla on sitä luokkaa, että siellä on turha seikkailla jos muutenkin selviäisi. On vastaantulevaa, ohittavaa, poikittaista ja ankkurissa olevaa laivaliikennettä kaikkine valoineen. Kyllähän siitä selvittiin kunnialla, mutta tuotti vaikeuksia tunnistaa esimerkiksi se, mikä laiva on ankkurissa odottaen satamiin pääsyä, tai jokiin menevä, tai mitkä liikkuu.

Samalla haluttiin päästä eroon vuorovesitaulukoista, jotka sitten Kiilin kanavan jälkeen voitiin varastoida kirjahyllyyn. Näin taas jäi yksi elementti pois purjehduksen suunnittelusta. Cuxhavenista ei löytynyt lämmityslaitteelle korjausapua. Lämppäri oli sanonut sopimuksen irti, vaikka kehuin miten sen Karibialla olin korjannut. Yöt vaativat jo lämmitystä, jotta olo olisi kodikkaampaa. Hoidettiin hommaa auton sisälämmittimellä, joka oli mukana.

Kiilin kanava ajettiin siten, että yövyttiin kanavan vieressä olevassa Renburgissa. Poikettiin myös Kielin kaupungissa yhden yön verran. Täältä jatkettiin Heiligehafeniin, jossa on suuri marina. Heti ensimmäisellä kävelyretkellä satamarakennuksista löytyi lämmityslaitteen merkkihuolto. Saatiin kiinni asentaja, joka tuli tekemään arvion korjauksesta. Irroitti sen ja vei mukanaan. Ihmetteli, kuinka suolaisessa kunnossa koko vehje oli! Johtosarja oli syöpynyt ja laite oli oikosulussa. Tilasi uudet osat ja uusi kaikki tarvittavat nippelit. Lämmityslaite oli saanut merivesiryyppyjä raitisilmaputken kautta. Asentaja toi kulmakappaleen, joka kiinnitettiin raitisilmaa imevään puoleen ja jätettiin roikkumaan ilmaan sinne peräpeilin sisäpuolelle. Entinen ilmaputki jäi roikkumaan vapaasti. Näin ei ollut suoraa yhteyttä ulkoilmaan ja veden meno lämmityslaitteeseen ei ole mahdollista.

Oltiin viikko täällä, sillä silloin oli sellaiset myrskyt, että ei ollut asiaa merelle. Hollannissa oli vuosisadan kovimmat tuulet.

Maanantaina 1.8. klo 06.00 tehtiin startti tyynessä aurinkoisessa säässä ja päästiin Marinasta ulos. Kone sammui ja liukumalla päästiin polttoainekioskin läheisyydessä olevaan laituriin. Siinä sitä oltiin hoomoilasena taas, että mitäs nyt. Avaan polttoainetankin imuputken, kun siellä edellisen kerran oli tukos. Selvisi, että taas oli mössöä putkessa, vaikka olin käyttänyt tankkauksen yhteydessä lisäainetta minkä olisi pitänyt räjäyttää levät atomeiksi. Puhdistamisen jälkeen alkoi koneen ilmaus. Katkaisin siinä hötäkässä ilmaruuvin. Taas verenpaine nousi, että entäs nyt.

Marssitaan polttoaineasemalle, jossa vanhempi herra ei puhu englantia. Hän soittaa Marinaan ja antaa Jatan selittää puhelimeen, mitä apua tarvitaan. Saadaan kaksi puhelinnumeroa, johon soittaa. Ensimmäinen tärppää, ja tunnin odottelun jälkeen tulee huoltomies autoineen paikalle. Hän saa katkenneen ruuvin pois ja lähtee tekemään uudet kierteet ja ruuvin ilmausruuvin runkoon. Osat saadaan paikalleen ja ilmaus korjausmiehen toimesta suoritettua. Päästään klo 12.00 lähtemään. Olimme kuusi tuntia myöhässä, ja lyhensimme alkuperäistä matkasuunnitelmaa, jotta pääsimme ennen pimeää Gedseriin. Olimme siellä klo 21.00.

Startti seuraavana aamuna ja taas kone sammuu heti satama-altaassa! Pakittamalla saatiin vielä takaisin laituriin. Olin tehnyt tarkistuksen polttoaineputkeen ja unohtanut tankin hanan kiinni! Ilmaus, ja matkaan kohti Klintholmia. Tanskan vesillä ensimmäiset levälautat ilmestyivät heti Kiilistä lähdettyä. Tuli suru puseroon, että näinkö saastunut tämä meidän Itämeren alue on.

Klintholmista koneen ja purjeen voimin Ystadiin ja olimme Ruotsissa 3.8. Seuraavana aamuna 5.30 startti ja koneajo Simrishamniin. Olimme kaksi yötä ja pidimme sadetta.

Sandhamnissa 6.8. totesimme, että syöttöpumpun ilmaruuvin runko-osa tihuttaa polttoainetta.  Vuoto vähenee koneen lämmetessä ja viasta huolimatta  pystyy konetta käyttämään. Jatketaan kohti Kalmaria, jossa meidät ohjataan huoltoliikken laituriin, kun muualla ei ollut tilaa. Oli jotkut festarit.  Sanoin Jatalle, että tästä ei lähdetä, ennen kuin vuotovika koneessa on korjattu. Oli perjantai, ja jouduttiin odottamaan maanantaihin liikkeen avautumista. Saatiin homma hoidettua korjausmiehen tiukattua kiinnitysruuvit erikoisavaimilla, joita ei itsellä ollut.

Päästiin 10.8. jatkamaan kohti Borgholmia. Täältä jatkettiin Visbyhyn, jossa tavattiin suomalaisvene Defyr. Ovat tuttuja edelliseltä kaudelta Karibialta. Matka jatkui koneelle Färöön. Tuulet oli kääntymässä meille vastaisiksi ja haluttiin, että matka etenee aina kun on mahdollista.

Föröstä lähdetään 04.00 kohden Saarenmaan länsipuolta. Jo alkuvaiheessa todetaan tuulen voiman ja suunnan olevan sellainen, että vaihdetaan kohdetta Venspiliin, joka on Latviassa. Klo 18.00 ollaan Venspilissä, ja ajan keulavalon laituriin tohjoksi! Viereisen saksalaisveneen kippari kertoi, että pelastin hänen päivänsä, kun tällaisella kokemuksella sattuu vahinkoja. Olin korjannut valon Englannissa, kun ensimmäinen lamppu meni sinne Atlannin syvyyksiin.

On ollut sellaisia pieniä vastoinkäymisiä koko paluun ajan, että on tullut mieleen, haluaako vene takaisin Saimaalle ollenkaan.

Seuraavana aamuna jatkuu matkanteko Saarenmaan eteläkärkeen Montyyn. Täältä Kuivatsuun, josta Dirhamiin, missä olemme perillä 16.8 klo 19.00.

On kutinaa vatsassa, ja mieli odotusta täysi, sillä 06.00 starttaamme koneen ja purjeen voimin kohti Porkkalaa. Tuulet olivat nyt pohjoisen puolella, mutta heikkoina. Oltiin 17.30 Porkkalassa! Oli hieno tunne, kun Porkkalan majakka ja Suomen manner saatiin näkyviin. Ajattelin, että jos vielä vastoinkäymisiä, ja paluuseen liittyvät asiat mättää, niin voidaan vaikka kävellä kotiin!

Pettymys Porkkalan marinassa oli, kun saunan ovessa oli lappu, että se oli rikki. Oltiin viimeksi saunottu lokakuussa Suomessa. Ruotsissa olin muutaman saunan ovella käynyt, mutta osa oli epäkunnossa ja toiset kylmillään, ettei siitä saunomisesta sielläkään mitään tullut. Olin kuitenkin totutellut saunakulttuuriin niin, että saunaoluet olin kyllä juonut, vaikka ei löylyjä saanutkaan.

Masa soitti Ironside-veneestä. Kertoi, että olivat nähneet AIS-näytöstä, että Aida oli tulossa Porkkalaan. Toivottivat tervetulleeksi. Heidätkin oltiin tavattu edellisenä vuonna Karibialla.

Suomenlinnassa sitten 18.8. saunottiin ja tavattiin Lindholmit, Meriida-veneen omistajat. Parannettiin maailmaa ja muisteltiin yhteisiä Karibian aikoja! Tässä touhussa meni pari päivää, ja päästiin jatkamaan matkaa 20.8. Pellingin kautta Kotkaan. Oltiin Kotkassa 21.8. ja jätettiin vene sinne. Itse matkasimme Lappeenrantaan Siirin 10v päiville.

Paluu veneelle 25.8. kun oli juhlat juhlittu. Aidan kannelle oli ilmestynyt viesti, että tervetuloa kotimaahan! Maailmanympäripurjehtijat Kärkkäiset ja Rajalat olivat käyneet tavoittelemassa.

Tankkaus, ja 26.8. kohti Santiota ja Saimaan kanavaa. Santiossa ollaan yö, ja aamulla 06.00 aloitetaan matka Venäjän puoleisella vuokra-alueella kohti Viipuria. Vuokra-alueella saa kulkea vain valoisana aikana. Viipurin lahdella tuli vastaan Carelia-laiva, joka liikennöi Lappeenrannan ja Viipurin väliä päivittäin. Meidän mainiot miehistön jäsenet Arska ja Jussi olivat risteilymatkalla Carelialla, ja olivat informoineet laivan hekilökuntaa, että kohtaamme Viipurinlahdella. Matkustajat ja henkilöstö olivat yläkannella huiskuttaen Suomen lippuja, ja laiva painoi äänitorvea tervehdykseksi, ja huudoin toivotettiin tervetulleeksi kotiin! Tippa silmässä jatkoimme kanavalle ja he Viipuriin! Nuijamaalla tehtiin tullaus Suomeen.

Saavuttiin Lappeenrantaan ja kotisatamaan 27.8. klo 23.50! Kiinnitettiin vene vieraslaituriin ja juotiin pullot kuohuviiniä! Kumpikin omansa, ja nautittiin siitä hetkestä, että kotona ollaan kaikesta huolimatta. Vielä Nuijamaalla potkuri ei meinannut muuttaa suuntaa, vaikka kone käskytti toisin. Aidassa on sellainen säätölapapotkuri, missä lavat kääntyvät pakittaessa toisin päin. No totteli, kun narrattiin. Siis viime maileille pientä jännitystä riitti. Kanavassa on seitsemän sulkua, ja korkeusero meren ja Saimaan välillä n. 76 m.

Olin ilmoittautunut Sataman valot -tapahtumaan Lappeenrannan satamassa 29.8. Siihen liittyi vene-eskaaderi sataman suihkukaivon ympäri. Osallistuttiin eskaaderiin siten, että mukana oli kaikki purjehdusretkeemme osallistuneet miehistön jäsenet. Alukset esiteltiin yleisölle ja kuulutettiin jokaisen veneen tiedot sekä historia. Kaikki Atlantin ylittäjät olivat pukeutuneet punaisiin housuihin! Englantilaisen pukeutumisetiketin mukaan mieskin saa pukeutua iltajuhliin punaisiin housuihin, kun on purjehtinut Atlantin yli. 

Rannoille ja torille oli kokoontunut satoja ihmisiä. Saimme valtaisat aplodit, kun tarinamme kerrottiin yleisölle. Kaikki sataman alukset antoivat yhtaikaiset  äänimerkit tervehdykseksi meille kotiinpaluun johdosta! Näin juhlistimme paluuta Lappeenrantaan koko porukan voimin, jotka olivat projektissamme mukana. Kaikki alukset kiinnittyivät sataman laitureihin juhlavalaistuina. Jatkoimme iltaa s/y Aidalla muistellen yhteisiä purjehdustapahtumia aivan aamutunneille asti hiukan Mount Cay 1703 -tuliaisrommeja maistellen! 

Lehdistö ja paikallisradio tekivät jutun (klikkaa se auki tästä), ja kävimme oikein radiohaastattelussa kertomassa tunteistamme ja matkasta.

Kerroin alussa, että vene on maissa ja on edessä ensimmäiset viikot, jolloin voi katsella asioita taaksepäin. Paljon on kyselty tuntemuksia, mutta niitä ei vielä ole ollut aikaa miettiä. Käytiin Saimaalla pari kertaa jäähdyttelyretkellä syksyllä. Todettiin, että nyt saa riittää, sillä kausihan alkoi meidän osalta 2014 marraskuussa. Ensimmäinenä yönä maissa ajettiin rannan kautta kertomassa Aidalle, että menemme toisaalle nyt yöksi. Aivan selvästi Hän näytti yksinäiseltä, ja hieman loukkaantuneelta, että hylkäättekö minut. Oikeasti vene oli ollut kotimme lähes kaksi vuotta. Ei voi sitä sidettä väheksyä.


Äkkiä ajatellen elämä tuntuu aika tyhjältä ja rauhalliselta. On vaikea löytää loppulausumaa koko juttuun. Varmaan tarvitaan aikaa kaiken sulatukseen ja taas uutta etäisyyttä asioihin.

Ollaan suuret kiitokset velkaa kaikille jotka yhteiseen matkaamme ovat osallistuneet. Varmaa on, että haluamme pitää yhteydet ja järjestää tapaamisia vuosittain. Terveiset myös kaikille niille venekunnille joita tapasimme Karibiankierroksen aikana ja tervetuloa Saimaalle. Tehdään vaikka eskaaderi  Savonlinnan Oopperajuhlille ensi kesänä.

Joku on sanonut, että myrskyisten merien jälkeen tällä purjehtiminen on kuin oltaisi mummolassa! Meriida, Panthera, Ironsaid, Homeless, Chianra, Zara, Katariina, Kalimeira, Verde, Paloma-x, ja varmaan joku jäi vielä mainitsematta.

Kiitos kaikille teille jotka ovat blogin kautta meitä seuranneet. On mahtavaa tuntea, että on pystytty tekemään ja toimimaan siten, että matkamme on kiinnostanut monia ihmisiä. On täysin avoin asia blogin suhteen, että tuleeko siihen koskaan jatkoa. Ehkä valokuvia voisi lisätä, kunhan ne saadaan johonkin järjestykseen.

Lämpimin terveisin:
S/Y Aida
Kari ja Jatta
Lappeenranta 27.10.2015



Ps. Aida on vuoravenerekisterissä. Jos tunnet tarvetta ystäviesi kanssa purjehtia Saimaalla, ja tutustua Swan 42 -purjeveneeseen, joka on kiertänyt maapallon 2001-2004, sekä nyt purjehtinut kahden vuoden Karibiankierroksen, niin mahdollisuus on olemassa.

kari.k.lappalainen@kolumbus.fi
+358400558925