Osa 30: Paluu veneelle

Kesä Suomessa meni perinteisessä säässä. Oli kylmää ja lämmintä, satoi ja paistoi!

Oli upeaa palata valmiiseen kesään ja siihen vehreyteen, ja niihin luonnon tuoksuihin, mitä Suomessa kesäkuun alussa oli.

Vantaalla oli tytär Siirin ja Saimin kanssa vastassa, ja siitä se maallinen elämä alkoi!  Lappeenrannan Uus-Lavolassa vierähti ensi viikot, mistä muutimme Kivisalmeen Koukun Matille. Hän oli tarjonnut meille huoneistoa, kun itsellä ei ollut käyttöä. Kiitos Matille ja Sohville siitä järjestelystä.

Kesän kokemuksista: käytiin tivolissa, sirkuksessa, kesäteatterissa, Savonlinnassa oopperassa, konsertissa, uimarannoilla, uimahallissa, tuttavien kesämökeillä, sekä Uivassa venenäyttelyssä Lauttasaaressa, jossa tapasimme s/y Meridan Lindholmit, ja yövyimme heidän veneessään.

Pidettiin Wilmanrannassa saunailta kaikille retkellämme mukana olleille. Saunottiin, katseltiin kuvia ja vaihdettiin kuulumisia. Blogimme ylläpitäjä Juha Kohvakka kertoi, että kesäkuuhun mennessä on 55 000 latausta! Ollaan ylpeitä ja kiitollisia teille kaikille, jotka olette purjehdustamme seuranneet. Tavattiin paljon tuttuja, ja vähän tuntemattomampiakin, joiden kanssa kertailtiin kuulumisia.

Syyskuun 13 pnä seuran mastonkaatajaisissa, joka on kauden päätösjuhla, julkaistiin, että seuran johto on valinnut minut vuoden pursiseuralaiseksi mm. Atlannin ylityksen johdosta. Kiitos tästä huomionosoituksesta!

Kuntoilupuolta yritettiin hoitaa pyöräillen ja kävellen. Uimahallikertoja tuli 30 ja uintikilometrejä 17.9 km,  kuntosalikäyntejä 23 kertaa, että liikeradat säilyy. Ostettiin uusi vaaka, joka todettiin "rikkinäiseksi", koska näytti aina samaa painoa. No kyllä olo parani kevääseen verrattuna. Sairaanhoitajamme kanssa pidettiin palaveri, kun labrakokeet otettiin ja reseptit veneapteekkiin uusittiin. Lähes terveen paperit tuli. 

Paluuvalmistelut veneelle yritettiin hoitaa kesän aikana, mutta lähtöä edeltäviin kuukausiin ne kuitenkin painottuivat. Henkilökohtaiset matkavakuutukset saatiin kuntoon Alandian kautta. Passit uusittiin, tuplapankkikortit hankittiin, ja kassillinen varaosia veneeseen.

Paluu veneelle alkoi reittiä Hki-Pariisi-Guadeloupe-Antingua. Kaikkine yöpymisineen neljä vuorokautta. Aikaeron kanssa ensimmäisellä viikolla oli kuin puulla päähän lyöty. Yllättävän kova ja pitkä on se köysi, joka sinne kotimaahan oli kiinnittynyt!

Vene oli yllättävän siistissä kunnossa niin sisältä kuin ulkoakin. Meillähän kävi Abu-niminen henkilö kerran kuukaudessa tuulettamassa ja tarkastamassa paikat. Saarellahan Gonzalo-myrsky kävi ja teki tuhojaan. Onneksi se ei vielä ollut 4. luokan hurrikaani, joksi se sitten kehittyi Bermudaan mennessä.

Vesille vene saatiin 14.11. ja hommia on riittänyt kaikille päiville. Laitamme kaikki niin valmiiksi kuin mahdollista. Täällä Jollyssa on hyvä telakka, kuin myös henkilökunta, sekä pätevät korjausmiehet. Ankkurin nosto- ja laskukaapeli oli Suomessa uusittavana, mutta eihän se täällä toiminutkaan. Löytyi elektroniikka-asentaja, joka hommasi kokonaan uuden ja asensi sen paikalleen muutamassa tunnissa. Sekin oli sitten päivän homma. WC-laitteisto purettiin palasiin, siinä meni kolme päivää ja se aloitettiin Isänpäivänä. Meillä oli Isänpäiväkattaus WC varaosista!

Oli karstoittunut virtsakiveksi, kattilkiveksi vai miksikä ihmeen kalkkikiveksi, kaikki sisäosat täyteen. Autopilottiin tuli kaikki  muu uutta, paitsi työyksikkö jäi vanhasta. Kaasutarpeet hoituivat telakan henkilökunnan kautta kuntoon. He käyttivät pullot kaasulaitoksella täytössä. Meillä on nyt kaasua 8 kuukaudelle. Isopurje kävi kunnostuksessa neulomossa. Sekin hoitui täältä telakalta. Hakivat veneeltä ja toivat laiturille takaisin. Tällä viikolla pitäisi olla kaikki valmista.

Olemme täällä ollessa asuneet Jolly Castle Hotellissa silloin kun vene oli vielä telakassa. Hotelli on kuin linna, ja asuttiin ylimmässä kerroksessa, jonne oli 87 rappusta! Ei hissiä. Iltaisin viimeinen kuntokoe oli päästä ylös kämpille. Kävin ennen nukkumaanmenoa keskimmäisessä holvissa toivottamassa kansalle hyvää yötä! Olin maanpaossa oleva Suomalainen "kuningas"!

Sää on lämmin, mutta ei sellaista päivää ettei 2-3 sadekuuroa ole ollut. Se tietää, että luukkuja laitellaan auki ja kiinni.

Katsotaan mitä tuleman pitää. Vielä ei olla satamakirjoja paljoa selattu.

Osa 29: Jolly Harbour - Kauden päätös

Olemme olleet Marinassa, ja aloittaneet veneen laittamisen siihen kuntoon, että sen voi jättää viideksi kuukaudeksi tänne. Varasimme asunnon tuosta läheltä kolmeksi viimeiseksi päiväksi, siksi aikaa kun venettä siivotaan ja järjestellään niin, että ilmastointi ym. toimivat koko paatissa.  Kaapit, turkkilevyt ja patjat niin että ne hengittävät. Kaikki käännetään mullin mallin, niin ei täällä asuttavuus säily.

Eilen torstaina ystävämme Hanna-Lea Finkbeiner kutsui meidät puolipäiväretkelle ananasfarmille. Hän oli menossa sinne asioimaan ja kysyi, että kiinnostaako lähteä mukaan. Lähdettiin, ja saatiin hieman vaihtelua veneen "riisumiseen". Purjeiden kanssa olimme painineet edellisen päivän, ja ne ovat nyt pusseissa odottamassa neulomon tarkastusta.

Saimme mielenkiintoisen retken, ja tutustumisen siihen, miten ananasta viljellään. Kanadalaisen omistuksessa oleva farmi tuottaa paikallista ananasta, jonka intiaanit aikanaan tänne ovat tuoneet. Sitä ei ole jalostettu mitenkään ja on tervekasvuinen.


Kävimme myös "vesisäiliöllä": iso kivetetty allas, jota aikanaan englantilaiset rakensivat 10 vuotta vedensaannin turvaamiseksi.

Nykyään vesi tehdään merivedestä vesilaitoksissa, joita tällä saarella on kaksi. Härnättiin hämähäkin koloja, mutta itse otusta ei saatu ulos. Se kävi kyllä nykimässä ruohoa, eikä ollut mikään pieni otus.

Lopuksi Hanna-Lea vei meidät kotiinsa, rinteessä olevaan omakotitaloon, jossa on merimaisema. Heillä on leipomo, kilpikonnafarmi, kolme koiraa ja kissa tilavassa puutarhassa, jonka he ovat raivanneet siihen kotinsa ympärille. Siinä kylmää mehua juodessa ja leipomon tuotteita maistellessa Jatta katseli merelle ja sanoi, että rupeatko rakentamaan taloa tänne? Miepä en sanonu mittää! Lopuksi hyvästeltiin sveitsinsaksalainen Ralph-isäntä ja saatiin kyyti veneelle.

Toukokuun lopussa tulee 11 kuukautta siitä, kun lähdettiin Lappeenrannasta. Alunperin ajateltiin, että jos tänne päästään, niin täällä mietitään, onko tämä meidän juttu. No, nyt otettiin time out, ja tullaan Suomeen puntaroimaan tilannetta.

Suomalaisveneistä, jotka olemme tavanneet täällä, viisi on aloittanut purjehduksen Suomeen, kolme tulee rahtilaivassa takaisin en-tiedä-minne. Kaksi jää tänne telakalle. Kolme on jatkanut matkaa: kaksi Panamaan ja yksi Cubaan. Me tehtiin tälläinen välistäveto. Edellä olen kertonut syyt, miksi.

Se, että tänne päästiin, on monen ihmisen ansiota. Emme me tänne kahdestaan ole tulleet, ja siksi kiitän kaikkia niitä asianosaisia, ketkä ovat auttaneet retkemme onnistumisessa. Siihen kuuluvat niin mukanaolleet, kuin myös tukihenkilöt maissa, ja maailman kiertäneet, joilta olemme saaneet neuvoja ja vinkkejä eri asioista.

S/Y Verden pariskunnalle onnittelut maapallon kierrosta! Emme silloin tavattaessa ymmärtäneet onnitella. Oman piristyksensä ovat antaneet ne, ketkä sähköpostitse, tekstiviestein ja soittaen ovat pitäneet yhteyttä.

Paljonhan tässä on kokemusta tullut. Joskus aivan kantapään kauttakin. Se, että on itse kaikesta vastuussa, on eri asia kuin purjehtia toisten mukana miehistössä. Lisäksi tämänkin pituinen purjehdus ei ole lomareissu, vaan jo elämistä veneessä. Joku on sanonutkin, että turistina ollaan, mutta koti on mukana ja auttaa jaksamaan.

Kaikki on mennyt suuremmitta murheitta, mutta jos pitäisi projekti aloittaa alusta, olisi jo näkemystä laajemminkin. Pitkäaikainen veneen käyttö on aivan toista kuin viikonloput Saimaalla, tai muutaman viikon lomareissu. Kyllähän sitä treenattiin siellä Itämerellä ne neljä vuotta, kolme kuukautta yhtäjaksoisestikin kesässä, mutta silloin oli alla toinen vene.

Blogin alussa jossain mainitsin, että tunnen veneen, kun kaikki paikat on käyty läpi. Nyt vasta alan tuntea S/Y Aidaa, kun olen käyttänyt sitä vuoden. Ne ovat kaksi eri asiaa, mutta kumpikin tukevat toisiaan. Matti Rajala totesi Rodney Bayssa, että hetkittäin tuntuu, että veneessä ei ole mitään laittamista! Hän seilasi näitä vesiä neljä kautta. Toivottavasti tämä ei tunnu "valittamiselta", sillä oma valintahan tämä on.

Auli Irjalan Matkapurjehtijan opas on oiva kirja, jossa käsitellään perusteellisesti matkapurjehdukseen liittyviä monimutkaisuuksia. Se on ensimmäinen suomalainen matkapurjehdusopas. Se on julkaistu 2013, eli on tuoretta tietoutta. Kannattaa tutustua, jos asiat kiinnostaa, tai aikoo vaikka miehistöksi pitemmille matkoille, puhumattakaan siitä jos itse suunnittelee pitkää reissua.

Olimme pari vuotta sitten Julun Jorman kanssa Suomen Valtameripurjehtijoiden kokoontumisessa Merikeskus Vellamossa, ja siellä oli seminaari, jossa käytiin valtameripurjehdusta läpi. Kokouskutsussa luki, että Tervetuloa suurten ja vähän pientenkin vesien seilorit! Palaverin avaaja avasi kutsua näin: Suurten vesien seilorit ovat niitä, ketkä ovat menneet Panamasta läpi, ja pienempien vesien seilorit sitten niitä, ketkä ovat Atlantilla purjehtineet, missä me olemme nyt! Olin silloin mennyt Saimaan kanavasta läpi, ja nyt sitten Kiilin kanavasta. Näillä mittareilla kun käsitellään koko maapalloa, niin ei tässä voi vielä rintaa röyhistellä. Kai tämä hyvällä alulla kuitenkin on, vaikka olen 49 vuotta purjehdusta harrastanut. Aida on viides purjevene millä on kokemusta kartutettu. Purjehdittuja maileja emme ole laskeneet. Ainut mittari on se, että kaksi Suomen lippua on kulunut vaihtokuntoon.

Venettä jäävät vahtimaan meidän maskotit, joihin on liittynyt myös tummaihoinen paikalliseksi yhdyshenkilöksi, tulkiksi ja tukijaksi!

Kiitän kaikkia mielenkiinnosta retkeämme kohtaan. Palataan loppuvuodesta uusiin seikkailuihin.

Toivotamme hyvää Suomalaista kesää kaikille!

Kari ja Jatta

Osa 28: Antigualta Barbudalle ja takaisin

Olimme viisi yötä Jollyssa, ja lähdimme matkaan pohjoista kohden. Ajossa satamasta ulos koneella tuntui veneen meno tahmealta, ja akselisto antoi outoa ääntä. Arvelin heti, että pohja on krapauksen tarpeessa. Kun pääsimme Deep Bayhyn, ankkuroimme ja lähdin sukeltamaan pohjan kuntoa tarkastamaan. Miltäkö näytti, no, kasvoi sammalta! Koko pohja oli 20 millin paksuisen kasvillisuuskerroksen peitossa. Potkuri on saanut vettä kuin porealtaassa, ja työntövoima on siitä heikentynyt. 

Tämä on seurausta siitä, kun olimme siellä "Pallonlahdella" ne kolme viikkoa. Se oli sellainen sisälahti, jossa vesi ei vaihtunut, ja mutapohja oli otollinen kaikenlaiselle kasvillisuudelle. Kävin pohjan läpi lastalla. Toivotaan, että kulku paranee.

Vappuaattona vietimme perinteisesti Jatan synttäreitä shampanjalla juhlistaen. Olemme olleet joskus Ruotsinlaivalla, joskus Pallaksen Taivaskerolla, Saanatunturilla, ja Saimaalla Vapun vietossa, ja nyt täällä palmujen alla. Menimme jollalla rantaan, otimme juomaa ja päälle uitiin. Jatta lausui, että nyt löytyi hänen mieleisensä paikka!

Rannat ovat autioina, vaikka on iso hotelli rannassa, sillä sesonki täällä on ohi. Vappu on myös täällä juhlapyhä, kuten myös Early May 5.5. Ollaan viihdytty ankkurissa. Veneet vaihtuvat, välillä olemme tässä aivan yksin. Nyt löytyy Amerikan, Kanadan, Ranskan, Brasilian, ja eilen oli saksalainenkin vene.

Kiipesimme Fort Barrington -rakennelmille, ja taas oli maisemaa jota katsoa. Eilen oli rannassa paljon ihmisiä ja illalla paloi suuri nuotio, kuin meillä Juhannuskokko. Onko kesän ensimmäiset juhlatulet nähty? Tänään on myös pyhä, ja niinpä rantaan oli kerääntynyt paljon perheitä piknikille ja aikaa viettämään, aivan kuin meillä Vappupäivänä. Lapset melskasivat meressä ja aikuiset seurustelivat keskenään. Hotellin rannassa ei ollut oikeastaan ketään. Ihon väri paljastaa, että turisti vai paikallinen.

Kävimme taksilla St. John´ssa ruokaostoksilla, ja päätimme jatkaa matkaa. 30 mpk pohjoiseen sijaitsee samaa valtiota oleva Barbuda. Olemme maksaneet purjehdusluvat tänne toukokuun loppuun, niin homma käy kivuttomasti ilman tullausta. Lähdimme aamulla 7.5. 08.45 hyvän sään vallitessa. Vene kulki nyt ilman "kipuja" niin koneella kuin  purjeellakin. Pohjan puhdistus oli onnistunut, ja kasvillisuus tavallaan kuollutkin. N. 14.00 olimme Cocoa Point reefeillä.

Matkalla tapasimme usean ison kilpikonnan ja yhden delfiinin. Ankkurointi viiden veneen seuraksi ei tuottanut vaikeuksia.

Hotellialue rannassa oli autio, koska hotelli on auki marraskuusta huhtikuuhun. Securitaksen miehet laittoivat paikkoja "talvikuntoon". Täällä alkaa kesä, vai talvi, vai miten sen nyt käsittää, kun kansa kaikkoaa kotimaihinsa.

Äsken kävi brasilialaisveneen omistaja kyselemässä Aidasta, että kenen suunnittelema/piirtämä tämä Swan on. He jättävät veneen tänne hurrikaanikaudeksi  kuudeksi kuukaudeksi, ja matkustavat kotimaahansa. Kyseltiin vähän Rio de Janeiron satamista, niin he sanoivat, että 60 mpk etelään on loistavat paikat, mihin kannattaa mennä, jos aikoo Olympialaisiin! Nehän ovat Riossa 2016!

Hiekkarantaa riittää täällä kilometritolkulla. Sitä on tallattu sinne ja tänne niin, että jalkapohjat ovat saaneet hyvää hierontaa. Hiekka on eri kovuista riippuen siitä, millä kohtaa rantaviivaa kävelee. Jossakin kohtaa on pinta kova, mutta ei kanna. Sanoin Jatalle, että hankikeli, mutta täällä luonto on vaan rakentanut sen hiekasta.

 Kävimme Cordringtonissa ostoksilla taas taksilla, sillä täällä ei muita kulkuvälineitä ole. Pieni 2000 ihmisen yhteisö asuu siellä. Muuten saari tuntuu olevan asumaton. Matkaa oli noin 15 km, ja ainostaan aaseja ja hevosia tavattiin matkalla irrallaan. Rakennuksia ei ollenkaan, pelkkää pusikkoa. Saari on hiekkasaari, ja erittäin matala. Vasta n. viiden mailin päästä saimme tänne saapuessa näköyhteyden. Täältä näkyy Antiguaan, siis 30 meripeninkulmaa. Tie oli hiekkatietä. Vasta ennen kylää oli asfaltointi. Lentokenttä on, mutta ilmassa ei pörrännyt koneita. Pankkiautomaatti oli, eikä pankin konttori ollut kahta Lappeenrannan rantatorin piirakkakojua suurempi, mutta rahaa sielläkin oli.

Eilen illalla oli ensimmäinen ei varsinainen myrsky, mutta sadepilvet tulivat vastatuuleen jostain mereltä. Täällä on tuullut sitten joulukuun idän suunnasta, ja niin ankkurointi kuin suojakin katsotaan aina sen mukaan. Mekin nyt laskimme ankkurin ehkä turhan lähelle rantaa n. 4 metriin, ja 30m ketjua ulos. Niin tekevät muutkin. Tuuli kääntyi sitten niin, että käänsi perät rantaan, ja siinä sitä sitten seurattiin syvyyttä ja ankkurin pitävyyttä vesisateessa. Tilanne helpotti vasta 24.00, ja pääsimme rauhassa nukkumaan.

Siirryimme saaren länsipuolelle genualla ajaen. Matka kesti 2 tuntia hyvässä myötäisessä. Täällä on kaksi venettä meidän lisäksi.

Hiekkarantaa on taas kymmenen kilometriä. Mietittiin, mitä tehdään, ja Jatta penkoi lokeroita, josta löytyi viiden litran pönttö punaviiniä! Siis veneessä oli viiden litran laatikko, eikä kumpikaan muistanut sen olemassaoloa. No, ryhdyimme heti laittamaan ruokaa, kun juomatkin oli. Siinä se ilta meni.

Yöllä tuli taas myrskykeskus, ja viskoi venettä sinne tänne, mutta ankkuri piti hyvin, sillä olemme vahingosta viisastuneet. Tuleeko se epävakaisuus näihin säätyyppeihin, kun tulee tunne, että lähdetään täältä pois sellaiseen hurrikaaniholeen, missä ei tuuli riepottele.

Lähdimme 12.5. aamulla kohti Antiguaa. Olimme saaneet hiekkarannoista tarpeeksi. Matkaa oli n. 35 mpk. Sää näytti ensin hyvältä, mutta hetken päästä pilvimassat ilmestyivät eri puolille. Yhdellä reivillä mentiin. Keulapurjetta hiukan ulos. Ei mennyt tuntiakaan, kun sade alkoi, ja tuuli yltyi niin, että otimme keulapurjeen sisään. Sadepilven mentyä ohi loppui tuuli. Koneella saatiin vauhti siihen 5-6 solmuun. Totesin, että tänne ei jäädä lillumaan. Sadepilvet seurasivat toisiaan, ja me olimme märkiä, kun emme pukeutuneet sadeasuihin. Onko kukaan kuullut, että Karibialla pitää vetää Gore-Texit päälle? Matka taittui, ja teimme päätöksen, että ajamme Jolly Harbouriin ankkuriin. Olimme perillä 15.00 ja risat. Meillä on viikon päästä Marinassa varaus.

Olemme tehneet ratkaisun, että vene nostetaan 26.5. Jolly Harbourissa! Tulemme Suomeen kesäksi, ja vähän syksyksikin. Palaamme tänne Antigualle 30.10.2014.

Vakuutusyhtiö ilmoitti, että ei ole mitään rajoituksia, vaikka jätämme hurrikaanialueelle veneen. Yhtiömme on Alandia. Vakuutuksethan muuttuvat, kun Suomesta lähdetään. Ensin on Kiilin kanavan, Välimeren, Kanarian ja Karibian hintaluokat. Soittamalla olemme aina ilmoittaneet missä mennään, niin on hommat hoituneet hyvin.

Otamme etäisyyttä tapahtumiin, ja näkemystä siihen, missä mennään ja miten mennään eteenpäin. Tämän takia emme ole höntyilleet matkojen suhteen, kun tilanne selkeytyi, ja totesimme, että vähintään toinen kausi täällä on mahdollinen. Olemme nauttineet siitä, että ollaan vain!

Siiri soitti tänään ja kertoi kuulumiset, ja minkälaisen Äitienpäiväkortin on tehnyt, ja sanoi, että se on aika hieno! Koukun Matti soitti, samoin Kokin Pena ja kertoi, että Venla on kunnossa. Kuulemma luotaushommia on. Kerroin, että on 11 kuukauden vastikevapaat, ja pitäisin ne ensin pois. No, neuvottelut jatkuvat myös El Faron kansimiehen hommasta.

Kirjoitan vielä ainakin yhden jutun kun vene on saatu ylös, ja teen pienen yhteenvedon menneestä vuodesta.

Osa 27: Mökkielämää Antigualla

Olemme viettäneet "mökkielämää" kolmisen viikkoa! Päivät ja viikot menevät nopeasti.

Mi Vida, meidän entinen vene nostettiin maihin 22.9.2012 Lappeenrannassa. Seuraavana päivänä lähdimme hakemaan Tomin kanssa Aidan venepukkia Helsingistä. Aidan hakureissu alkoi 26.9.2012 HSK:lta purjehtien Lappeenrantaan, missä olimme 1.10.2012 klo 23.05. Nosto maihin 20.10.2012, siirto 23.10.2012 Korkea-Ahoon halliin.

Alkoi veneen kunnostus läpi talven niin, että joka päivä oli veneasiat mielessä, ja töitä oli n. 1000 tuntia. Vesillelasku oli 21.5.2013, ja varustelu tapahtui siten, että 23.6.2013 pääsimme matkaan, ja sillä reissulla olemme edelleen! Tulee täyteen kaksi vuotta elämää veneellä, ja kaikkea mitä siihen liittyy. En tiedä näkyikö asiat ulospäin, kun en niistä pitänyt numeroa.

Olen miettinyt asioita aina iltaisin, kun makoilen veneen kannella tähtitaivasta katsellen. Paljonkohan niitä tähtiä on, kun joka ilta ainakin yksi sieltä putoaa. Loppuuko ne joskus?

Otavakin on siellä nurinpäin. Tämä korvaa TV:n katselun ja on sitä "laatuaikaa"!

Tässä muutamalla sanalla niitä mietteitä ja ajatuksia, joihin tulevaisuuden lähisuunnitelmat perustuvat. Olemme olleet kymmenen kuukautta "veneilemässä". On paljon koettu, niin hyvää kuin vähemmän hyvää. Elämä tuo asiat, niin hyvät, kuin ne huonommatkin, vaikka niitä ei tilaisikaan. Olemme nähneet maisemaa jos toistakin, tavanneet uusia ihmisiä, niin suomalaisia kuin muitakin kansallisuuksia. On tehnyt hyvää katsoa asioita välillä vähän etempää kuin sieltä kotimökin kuistilta!

Olen ostanut lähes kaikilta paikkakunnilta sanomalehden, niin isoilta kuin pieniltäkin. Ei löydy juttua meidän EU-pampuista, ei pääministereistä, ulkoministereistä, eikä muistakaan "kukkopojista", jotka siellä kotimaassa esittävät koko maailman napaa. Kimi Räikkönen on mies kenestä kirjoitetaan. Näin se vaan on.

Olemme olleet suhteellisen terveitä nämä kymmenen kuukautta. Pari vatsatautia kummallakin, ja molemmilta on hampaasta paikka lohjennut. Välillä iskee "paniikki" väsyneenä, että mitä jos jotain vakavampaa sattuisi - miten selvitä, kun olemme EU:n ulkopuolella, ja kaukana meidän kaikista sosiaaliturvista. Meitähän uhattiin, että meiltä otetaan suomalainen sosiaaliturva pois. Jatta haki lähdettäessä reseptilääkkeitä apteekista enemmän kuin kolmen kuukauden tarpeen. Kela ei korvaa kuin ne kolme kuukautta, ja hän lähti anomaan lisäkuukausien korvauksia Kelalta apteekin neuvojen mukaan. Sai korvauksen, 15e, mutta myös kyselykaavakkeen, oletteko muuttamassa ulkomaille vai minne? Heille pitää kuulemma ilmoittaa, jos on pois Suomesta yli kolme kuukautta!

Jos olette yli vuoden poissa, niin menetätte suomalaisen sosiaaliturvan! Mikä on osoitteenne ulkomailla, milloin palaatte kotimaahan, jne. Järjestelmä perustuu johonkin lakiin. Vapaassa Euroopassa, jossa voi tulla ja mennä, ja hakea töitä Kanarian saaria myöten. Onko meillä joku KELA-valtio, valtion sisällä, kuin Itä-Saksassa ja Neuvostoliitossa aikanaan, missä piti ilmoittaa, jos kuljet kotipaikan ulkopuolella?

Emme ole olleet terveysasemien jonoissa, emmekä hakemassa muitakaan palveluja kymmeneen kuukauteen. Eikö tämä ole hyvä asia kaikkien kannalta? Niin Kelan kuin muidenkin? Miksi uhata sillä, että sosiaaliturva otetaan pois? Voimmeko me ilmoittaa, että lopetamme verojen maksun? Montakohan kokousta on pitänyt pitää, että missähän ne Lappalaiset ovat, ja mitä aikovat? Ei ihme, että meidän hallinto ja siihen liittyvät asiat ovat niin kalliita. Kun on asunut yli 60 vuotta Lappeenrannassa, tehnyt töitä siellä 40 vuotta, maksanut verot ja maksaa vieläkin, päässyt kunnialla pois työelämästä, ja kuvittelee olevansa vapaa, niin annas olla jos poistutkin neljäksi kuukaudeksi rajojen ulkopuolelle, niin jo ollaan perään huutamassa, että mitä aiot.

Mielestäni vaikka asuisi kuussa, niin kun maksaa verot Suomeen, niin muu on yhdentekevää. Olen aikaisemminkin todennut, että Suomi on holhousyhteiskunta, eikä muuksi muutu. Tällaiset  purkaukset kuuluvat asiaan, jotta totuus ei unohdu, ja tiedoksi myös muille matkaan aikoville. Me olemme ilmoittaneet Kelalle matkareitin ja mitä aiomme, ja he ovat luvanneet pitää meidät sos-turvan piirissä. En tiedä, mitä Karibialla Kela-kortilla olisi tehnytkään. En myöskään tiedä, miten täällä nämä terveysasiat hoidetaan, mutta apteekit ovat pieniä, ja niissä yksi henkilö hoitaa ilmeisesti ns. reseptiasiat, ja on kai se apteekkari, kenellä on valtuudet. Ei minkään valtakunnan jonoja tai vuorolappuja!

Olemme viettäneet aikaa, käyneet pääkaupungissa kolme kertaa, kiivenneet Sherley Heightsille. Se on kuuluisa Sunday Barbeque Party -paikka. Joka sunnuntai klo 16.00 ties kuinka monen vuoden ajan on ollut nämä kekkerit. Olemme seuranneet purjehduskilpailuja. Oystereillä täällä kokoontuminen, ja kilpailut, sekä Antinqua Classic Yacht Regatta, missä purjevenekaunottaret ottivat mittaa toisistaan.

Olemme olleet veneellä, ja seuranneet pelikaanien kalastusta, kuin myös myrskylinnun, haikaran sekä jonkun tiiran tyylisen lokkilinnun.

Linnut parveilevat tässä lahdella jatkuvasti meistä piittaamatta. Pelikaani teki syöksyn veneen viereen, ja nostatti pari metrin korkuisen pärskeen, ja kun vihuria oli, pärskeet nousivat veneen kannelle niin, että Jatalta silmälasit kastui! Hän siinä noitui ja torui lintua, joka vähät välitti, vaan jatkoi touhujaan.

Tapasimme s/y Paloma-X:n pariskunnan, istuimme kolme tuntia kahvilla ja kerroimme kuulumisia. Heidän jäljet johtavat Kuopioon, löysimme yhteisiä tuttavuuksia, mm. Pikkumällin, Isomällin ja Tynkkysen Kallen). Minun ja Sepon purjehdusharrastus on kummallakin alkanut 1965!

Tänään sitten tapasimme tullissa suomalaisen  pariskunnan, joka on kiertänyt maapallon s/y Verdellä, Swan 36, siten, että lähtivät matkaan 2010! Taas juttua riitti, ja mielipiteen vaihtoa. Päivä meni nettikahviossa ja pienen kävelylenkin merkeissä. Muuta ei kerennyt vaikka olisi yrittänyt.

En muista, olenko aikaisemmin kertonut säästä, tai ilmoista yleensä. Päiväthän täällä on lämpimät, siinä 25-30 astetta jatkuvasti. Sadekuurot, jotka ovat lyhyitä, eivät paljoa viilennä. Päiväkään ei tukahduta, jos tuulee niinkuin rannalla tai merellä. Kaupungit ja maaseutu sitten on toinen juttu. Se hiki tulee väkisin, ja aina haluaa kulkea varjon puolta.

Yöt ovat olleet onneksi n. 20-asteisia, tai siinä tietämillä, eli melko siedettävät, eikä yökosteutta ole ollenkaan. Veneessä pidämme luukut auki, ja jos tuulee, niin ilmavirta viilentää niin, että sellaista tuskankuumaa ei ole.

Täällä ei ole minkään valtakunnan önkiäisiä, eli ei kärpäsiä, itikoita, hirvikärpäsiä tai muita, jotka veneeseen pyrkii. Jos lasketaan koko matka, niin viisi kärpästä on käynyt, mutta häipynyt sen tien. Torakoilta on toistaiseksi säästytty.

Nukkuminen ilman peittoa lyhyissä kalsareissa on ok. Pitkiä housuja olen pitänyt viimeksi marraskuussa, kun olimme Suomessa käymässä. Muutenkaan vaatteisiin ei ole satsattu, poislukien kolmet alushousut ja t-paidat jotka olen ostanut. Nyt on ostettava pehmeäpohjaiset jalkineet, kun kantapää on kipeytynyt ilmeisesti siitä, että on kulkenut paljasjaloin ja suihkusandaaleissa. Niissä on nimittäin kova pohja.

Nyt olemme purjehtineet Jolly Harbouriin. Noin kuusi tuntia genualla lipsuttelimme hiljaisessa myötäsessä. Oli matalaa, kymmenen metriä vettä, eli pohja näkyi, ja oli Karibian tunnelma.

  Tarkkailimme pohjaa, että onpa matalaa, kun siinä matkalla oli välillä 374 metriäkin vettä. Karttaa kun vilkasen, niin 3600 metriä  löytyy heti. Piti Jatalle muistuttaa, kun huolestuin mataluudesta, että Saimaalla "syväväylä" tarkoittaa 4,5 metriä syvää väylää! 

Kun tulimme Marinaan, niin löytyi suomalaisveneitä: Ironsaid, joka oli ollut telakassa pohjan huollossa, Meliina, joka on kiertänyt maapallon. Tänään saapui Paloma-X, sekä Irwin Ross, 56 ketsi, joka on ollut täällä telakalla ja käytössä parikymmentä vuotta, ja saanut uuden omistajan. Tuukka Tikka kunnostaa venettä Suomeen purjehdittavaksi. Hänen vanhemmiltaan löytyi maapaikka Sudensalmesta ja kesämökki Oritsalosta!  Olisimme voineet tavata myös Lappeenrannan torilla Vetyjä syömässä. Hänellä on kesäisiä muistoja lapsuudesta lähtien Lappeenrannasta.

Antingualla on vesiongelma. Sitä säännöstellään, mutta täältä saimme tankin täyteen, 300 litraa. Vesipula on kuulemma kroonista, en tarkemmin tiedä syytä.

Tapasimme kaupasta tullessa suomalaislähtöisen Sveitsin kautta tänne tulleen ja 14 vuotta asuneen Hanna-Lean, joka möi leivonnaisia parkkipaikalla autosta. Hän kuuli puhettamme ja hihkaisi, että Suomestako olemme. Kertoi, että on Heinolasta aikanaan lähtenyt, ja nyt asunut täällä. Miehensä on leipuri, ja hän tekee mm. matkaoppaan töitä. Hän on ollut Kristiina Katariinan matkustajienkin oppaana, kun laiva vieraili täällä. Meille tuli pakolliset ostokset, nimittäin ensimmäiset hillomunkit tältä reissulta löytyi häneltä, ja eilen joimme munkkikahvit huulilta sokeria lipoen.

Eilen totesimme oudon hajun veneen keulassa, ja alkoi hajun metsästys purkamalla tavaroita pihalle. Lähde löytyi ankkuriboksista. Meillä ei ole ankkuriketjun pesusuihkujärjestelmää, vaan ketju meni kaikkine mutineen boksiin kolmen viikon mudassaliotuksen jälkeen. Nyt se on purettu pestynä tuohon laiturille. Jollan pohja kasvoi vihreää limaa, ja jopa muutamaa näkkiä. siinä se eilinen työpäivä oli.

Tänään on sunnuntai, ja maan tapojen mukaan liikkeet on kiinni. Mekin pidämme vapaapäivän. Aamulla kuuntelimme radiosta kirkonmenoa, tai mistä lie tullut, mutta messu oli sellaista, että ymmärsi siitä olevan kysymys. Pääsiäinen oli myös juhlapäivä muunmuassa niin, että Pitkänäperjantaina ei myyty kaupoissa eikä ravintoloissa alkoholia!

Kokin Pena soitteli vähän tuohtuneena minun kommentoinnista hylkyhommista! On kuulemma hoitanut myös hylkyasioita. Tukialus Venla tulee kuntoon, Suvorovin kanavoita ollaan löytämässä lisää, viistokaikuluotauksia ollaan Matti Luoman ja Ismo Marttisen kanssa hommailtu, sekä on löytynyt uusi hylky! Eikös Pena ne yhdet vedenalaiset terotetut puuseipäät löytyneet sieltä Oritsalosta? Tuukka Tikka kertoi, että hänen isoisällään on siellä puuseipäistä tehtyjä rysiä. Pitikö minun tulla tänne selvittämään sen vedenalaisen puuaidan merkitys?! No, onnea tulevaisuuteen myös niiden uusien asioiden myötä!

Osa 26: Guadeloupe - Antigua

Samana päivänä, kun Matin ja Sohvin lento oli, tulivat Lindholmit samaan Marinaan. Olimme aiemmin olleet porukassa useanakin päivänä. Ilmeni, että Matti Lindholmin syntymäpäivä oli silloin sunnuntaina. Hän oli auttanut meitä aikanaan perämoottoriongelman kanssa, ja olin luvannut korvata sen hänelle.

Olin saanut Anssi Peuhkurilta Lappeenrannassa ennen reissuun lähtöä Mikko Nikkisen kirjan Suuri Saimaa. Anssi sanoi kirjaa luovuttaessa, että kun tulee sopiva hetki ja tilaisuus, niin anna kirja jollekin. Nyt se sitten tuli, ja luovutin kirjan Matille Meriida-veneen kirjastoon hänen syntymäpäivänään.

Meriida oli täällä telakalla yhden kesäkauden, kun Lindholmit olivat Suomessa. He olivat vuokranneet veneen Saimaalta viime kesänä, ja tutustuneet Lappeenrannan-Kuopion väliseen vesistöön, ja todenneet, että sinne tuovat vielä omankin veneensä. Toukokuussa he aloittavat paluun sinne Suomeen kaikkine kirjoineen, ja joskus jatkavat Saimaalle. Mielestäni kirja sai hyvän osoitteen, vai mitä Anssi? Jos Nikkinen on seikkailija, niin hänen yhdestä kirjastaan tulee kaksinkertainen Atlannin valtameren ylittäjä!

Meriida jatkoi matkaa, ja Ironside saapui Marinaan, ja suomenkielinen keskustelu vaan jatkui.

Aikanaan sitten matkamme jatkui takaisin etelään n. 20 mpk Terre-de-Hautin saareen. Kaunis pieni saari, missä on hyvät poijut käytettävissä. Poijumaksu oli 11e, jonka satamamestari kävi keräämässä iltapäivisin. Siisti paikka, johon yhteysalukset Guadeloupen pääsaarelta toivat turisteja jatkuvasti. Niiden antama aallokko kylläkin tuntui kiusalliselta. Yöt olivat sitten rauhallisempia, ja poijut näyttivät vahvoilta ja uusilta, koska satamakirjoissakaan niistä ei mainittu.

Saaren pääkulkuneuvo oli skootteri. Niitä tuntui olevan kaikilla, niin omia kuin vuokrattaviakin. Myös sähköautoja oli saatavilla. Saaren todellinen nähtävyys on Fort Napoleon Museum, joka sijaitsi korkealla kukkulalla, minne me kävelimme ja näin saimme liikuntaakin. On sieltä komeat näköalat, katsoi minne tahansa. Linna on rakennettu v. 1844 uudelleen sille paikalle, jonka Englantilaiset tuhosivat v. 1809.

12/10/1492: First voyage of COLUMBUS who arrives in the Bahamas (San Salvador), Cuba and Haiti.

04/11/1493: Second voyage of COLUMBUS and discovery of Dominica, Marie-Galante, the Saintes and Guadeloupe.

1498: Third voyage of COLUMBUS and discovery of Trinidad.

1502-1504: Last voyage of COLUMBUS and discovers Martinique (june 1502).

Tälläisillä vesillä me nyt liikumme ja tutustumme paikallishistoriaan. Taisimme olla viisi yötä saarella.  Jatkoimme sitten matkaa, suuntana pohjoinen, ja Guadeloupen länsipuolta menimme purjeella sellaisella nopeudella, että ajoimme Deshaiesiin asti. Siinä jäi näkemättä mm. Costeaun sukelluspuistokin. No, ohi tuli ajettua. Toisella kertaa käydään läpi ne mitä nyt jää väliin.

Anse on pieni kylä meren rannalla, missä on yksi katu, minkä varrella on pieniä siistejä kauppoja. Täällä tullaus oli pienen vaate-/matkamuistomyymälän päätteellä. Paikan hoitaja osasi englantia. Näillä ranskalaisilla alueilla englannin taito ei ole yleistä, oli kyseessä viranomainen tai siviili. Minäkään en tuntenut itseäni "hölmöksi" kielitaitoni suhteen, melkein päinvastoin. Kaksi yötä kului ja matka jatkui Antigualle. Nyt matkaa avomerellä on 42 mpk. Sääennuste lupasi 10-15 nn ja 1-2 metrin aaltoa.

Aamulla oli herätys klo 06.00 aamupalalle, ja olimme jo seitsemältä matkassa. Ei oltu ensimmäinen vene, joka matkaan lähti. Kaikki ketkä matkapäivän tekevät, aloittavat sen hyvissä ajoin. Purjeella mennään, ei viimeisenä, mutta ei ensimmäisenäkään. En tiedä onko mainittu, mutta katamaraaneja on paljon, ja nehän sitten kulkevat hyvin. Meidän veneen pohja alkaa olla siinä kunnossa, että se pitäisi telakoida. Olen krapannut sitä poijupaikoissa, ja sinne alkaa jo kiinnittyä pieniä näkkejä. Olen selittänyt tällä Jatalle miksi kaikki menevät ohi! Telakointia mietitään, mutta minkä pituinen se olisi, saapa nähdä? Vene taitaa olla ollut yksitoista kuukautta vesillä!

Saavuimme hyvissä ajoin iltapäivällä English Harbour -lahdelle ja sieltä löytyi tyhjää aivan perältä, Ordinance Bayn suulta, johon ankkuroimme. Paikka on monen mutkan takana avomereltä. Tuntui ihmeelliseltä kun ei svellannut, eikä vene keikkunut mihinkään suuntaan. Voisi verrata siihen, että Pallonlahdella olisi ankkurissa, vettä oli 4 m ja mutapohja. Nelson`s Dockyard Marinan palvelut käytettävissä.

The Nelson`s Dockyard Marina is probably the prettiest piece of living History in Caribbean today. Once the base for Admiral Horatio Nelson´s fleet in the 18th century and now a busy destination for Super-yacht and  Cruisers alike.

Saavuimme siis taas uuden historian äärelle. Paikkaa on restauroitu, ja kaikki vanhat rakennukset ovat käytössä, niin tulli, museo, ravintolat, kaupat, leipomot, kuin pesulatkin, jne. Pihat ovat täynnä vanhoja ankkureita ja tykkejä, ja nuoret tummat tytöt kävellä keikuttelevat sinne ja tänne, ei tiedä mihin silmänsä laittaisi! Ei yhtään elementtirakennusta, ja katotkin ovat pärekattoja, semmoisella jyrkkyydellä ettei lumikaan niissä pysyisi jos sitä olisi. Tutkimista on riittänyt arkeologiasukeltajaharrastajalle!

Meillä on siellä Lappeenrannassa Saimaan Hylyt -ryhmä, jonka vetäjältä Pentti Kokilta olen saanut vuoden "virkavapaata" hylkyhommista. Juttujen mukaan Penakin harrastaa nyt kaikkea muuta, mutta ei hylkyhommia?! Jonkun pitäisi hänenkin perään katsoa!

Päivää ankkuroinnin jälkeen Ironside saapui lahdelle ja kyseli kuulumisia.

Pari päivää katselimme lähialueita, ja päätimme ottaa taksin ja lähteä saarikierrokselle. Alunperin oli tarkoitus vuokrata auto, mutta tämä vasemmanpuoleinen liikenne arveluttaa.

Kohteena oli ensin Jolly Harbour Marina. Se on täyden palvelun paikka telakointimahdollisuuksineen. Täällä pitivät veneitään telakoituna mm. Matti Rajala Swan 46:tta neljä kautta ja Matti Lindholm Hallberg Rassy 36 yhden kesäkauden, kun itse olivat Suomessa. Donna Terry järjesti meille tutustumiskierroksen telakkaan. Meille esiteltiin telakan toimintaa, ja kerrottiin miten veneet nostetaan, huolletaan ja telakoidaan betonialustaan säilytysalueella.  Olimme tyytyväisiä paikkaan, ja vielä kun löysimme venetarvikeliikkeen mistä ostin mm. 1,5" palloventtiilin veskin poistoputkeen niin kaikki ok.

Matka jatkui St. John`siin, joka on pääkaupunki kaikkine vilkkauksineen. Paluu tehtiin paikallisella linja-autolla, jonka kyyti maksoi 3.70 $Ec eli n. euron per hlö, ja neljäkymmentäviisi minuuttia oli matkan kesto.

Täällä on myös pelikaaneja. Välillä kymmenen ryhmissä kalastelevat syöksymällä veteen, veneenkin vieressä. On se vahva lintu, kun säilyy ehjänä niistä syöksyistä!

Tapahtumana on mainittava tietysti se, että pari yötä sitten ankkurimme irtosi puolenyön tietämillä! Onneksi Jatta oli wc-reissulla ja huomasi asian, ja saimme tehtyä uuden ankkuroinnin. Ilmeisesti oli liian vähän kettinkiä ulkona, vaikka neljä päivää oli pitänyt hyvin.

Nyt sitten mietimme purjehdusretkemme jatkoa, että mitä tehdään. Olemme saaneet hyviä vinkkejä: ei kannata hätiköidä jos kerran aikaa on ja matkaan lähtenyt.

Meillä on kolme mahdollisuutta: jatkaa Panamaan, palata Eurooppaan tai telakoida tänne viideksi kuukaudeksi ja tulla kuntolomalle Suomeen Siiriä ja Saimia hoitamaan, ja palata sitten marraskuussa uusin miettein ja voimin veneelle!

Olen saanut huolestuneita viestejä, kun AIS ei ole näyttänyt sijaintia. Se ei ole ollut pois päältä. Koukun Matti oli tutkinut asiaa tarkemmin, ja saanut selville, että näiltä alueilta ei ole karttoja. Nyt sitten meidänkin blogi näyttää missä mennään (kunhan Juha ehtii laittamaan jutut nettiin! – toim. huom.).

Osa 25: St. Lucia - Guadeloupe

"Lomaretki" Curacaohon oli tehty, ja palattu purjehtijan arkeen St. Lucialle. Lentokentillä olimme täyttäneet lippua ja lappua, eli virallisesti hoidettua kaikki muodollisuudet. Täällä vielä tarkkaillaan, ja kysellään millä asioilla kukakin liikkuu. Ei niin kuin Euroopassa, missä ovet käy niin, ettei tiedä kuka minnekkin menee, tulee, ja millä asioilla kukakin on. Tai siltä se näyttää - kai siellä valvonta on.

Meidät otettiin luokalle, kun tultiin St. Lucian kentän tulliin, ja ohjattiin punaiselle linjalle.

Kysyttiin, että millä asioilla ollaan, onko ruokatavaraa jne. Kun kerroimme, että ollaan veneellä täällä, ja käytiin vain "sukuloimassa" Curacaossa, niin veneen paperit piti näyttää, ja kysyttiin onko matkatavaroissa veneen osia! Jatan pokka piti ja sanoi, että ei ole. Pieni määrä oli mm. juustoa ja sen sellaista. Oli myös moottorin bensakorkki, josta tuskin linnaan olisi joutunut. Tuntui vain aika ahdistavalta kun näin toimivat. Me kuitenkin olemme melko nuhteettomia noin periaatteessa.

Kello oli jo 22.30 kun selvisimme veneelle, mutta vastaanotto oli kuitenkin lämmin, sillä Jääskeläiset, Johanna Forss-Oinonen ja Mikko Oinonen olivat odottaneet paluutamme. Jälkimmäiset ovat menossa Australiaan 27-jalkaisella veneellään!  Vaihdoimme kuulumiset ja varmaan vuorokausi vaihtui ennen kuin päästiin unille.

Meillä oli pari päivää aikaa valmistella lähtöä Martiniquelle, mistä Matti Koukku ja Sohvi Karhu liittyvät porukkaan.

Maanantaina 3.3.2014 pääsimme hyvissä ajoin lähtemään, ja tuulikin oli laantunut niin, että kakkosreivin otin pois. Meillä on ollut ylityksestä asti kaksi reiviä, eikä turhaan. Matin ja Sohvin lento Helsingistä Pariisin kautta Fort-de-France kentälle oli 2.3, ja he olivat yöpyneet siellä. Kummankin matka alkoi sitten maanantaina La Marinin satamaan, mihin oli sovittu tapaaminen. Matin ryhmä oli perillä ensin, kun käyttivät paikallisbussia, vaikka mekin purjehdimiie suotuisissa tuulissa sinne hyvää vauhtia.

Tapasimme ja majoituimme, kävimme syömässä ja vähän sitten venellä myös juomassa, ne perinteiset Karibian rommit! Martinique kuuluu Ranskaan, ja siellä on euro rahayksikkönä, kuin kielenä myös ranska. Olimme sopineet, että palaamme St. Lucialle takaisin, ja tutustumme saareen. ARC-maalihan sijaitsee Rodney Bayssä, ja purjehtijaihmisinä kumpikin oli kiinnostunut näkemään paikan.

Ironside oli pitänyt meille paikkaa, ja Matti ja Pirjo olivat köysiä ottamassa vastaan. Ei siihen sataman henkilökuntaa tarvittu.

Aamulla Lucian pääkaupunki Castries.  Otimme taksikyydin Marigot Bayhin, missä pari tuntia katsoimme paikkoja, ja menimme samalla kyydillä takas. Taas bussiin, millä tulimme Rodney Bayn keskustaan, missä tutustuttiin eri liikkeisiin.

Lopussa taas bussilla Marinaan väsyneinä, muut onnellisina, ja minä vatsatautisena. Matin vatsa taas renasi seuraavana päivänä, ja päätimme pysyä vielä maissa, ja hoidimme nettiasiat sekä tankkaukset.

Perjantaina vihdoin pääsimme matkaan ja purimme viimeisetkin reivit. Karibia näytti parastaan, ja purjehdimme hyvässä tuulessa takaisin kohti Martiniqueta, ja siellä Grande Anseen, missä piti olla myös sisäänkirjausmahdollisuus. Ei ollut, vaan se oli kaksi päivää sitten lopetettu.

Seuraavana päivänä oli suuntana Saint Pierre, missä tullihommat hoituivat. Itse saareen ei ollut aikaa tutustua, ainoastaan näihin satamiin missä vierailtiin. Meidän logistiikka petti näiden tullausmuodollisuuksien takia, sekä sen Lucialla vietetyn "sairaspäivän" johdosta. Purjehduskelit kyllä korvasivat kaiken muun. Sohvi osoittautu oivaksi "ruorimieheksi", me muut vain nautimme kyydistä. Yritin välillä ehdottaa tuuliperäsimen käyttöä, mutta se ei käynyt, vaan käsiohjaus oli mielekkäämpää.

Matka jatkui, nyt Dominicaan, joka on taas oma valtionsa. Roseau oli kohteena, ja matka taittui taas hyvissä tuulissa. Yritimme Matin kanssa siinä aamupäivällä purjehtia, mutta ei saatu muuta aikaan, kuin että latausvalo syttyi, kun laturi lopetti latauksen. Sohvi kysyi, että josko hän yrittäisi. Me luovutimme, ja hän meni ruoriin, niin taas rupes pelittämään. Liekö tuulen voimistumisessa syy, vai missä, mutta vene kulki sitä 7 solmua, jota Sohvi muutenkin oli ajellut.

Perillä tuli Pancho's Services meitä vastaan, joka ohjasi ankkuripaikkaan. Pancho hoiti seuraavana päivänä taksin rantaan, ja pääsimme tulliin. Hän tuli itse veneellä hakemaan meidät pois. Homma pelasi, eikä maksanut kuin 40 ESD.

Aamulla tullauduimme sisään, mutta ei käynyt samantien ulos. Piti käydä kirjautumassa ulos Portsmouthissa, mihin jatkoimme vielä samana päivänä. Se tehtiin sen takia, että pääsimme aamulla jatkamaan matkaa hyvissä ajoin, sillä edessä oli n. 40 mpk Guadeloupeen. Myös Dominica jäi pintaraapaisuksi.

Guadeloupen purjehdus oli toisto edellisistä: Matti ja minä, ja Sohvi ajoi loput, ja me muut nukuttiin. Tänne tullessa oli satamahenkilökunta taas vastassa, ja ohjasi laituriin. Olimme jälleen Ranskan alueella, ja maahantuloilmoitus tehdään omatoimisesti päätteellä. Kivuton toimenpide, eikä kukaan katso, että onko kaikki pisteet ja pilkut paikoillaan.

Nyt oli pari päivää aikaa tutustua saareen ja niinpä vuokrattiin auto, ja kierrettiin Grande-Terre, joka on tämän perhossaaren läntinen puoli. Saarta sanotaan perhossaareksi sen perhosmaisen muodon takia. Vaikuttava paikka oli itäinen kärki Pointe des Chateaux, taas yksi luonnon muovaama mestariteos. Kävimme iltaisin ulkona syömässä, ja Matti ja Sohvi "taistelivat", että kumpi maksaa. Me emme saaneet osallistua maksamiseen. Sohvi oli lukenut Auli Irjalan kirjoista, että miehistö maksaa, kun eron hetket lähestyy, juttu on näin. No, laskut tuli aina maksettua.

Heidän lento lähti 14.3. sinne Suomeen. Niin se pari viikkoa meni. En tiedä, mikä vaikutelma heille jäi näistä vesistä, sillä aika pinnallistahan kahden viikon täällä olo on. Neljä saarta ja kuusi satamaa käytiin läpi. Parina ensimmäisenä päivänä tuntui olevan auringon kanssa ongelmia, sillä pohjolan aurinko ei ollut karaissut mm. Matin päänahkaa!

Matti siinä sivussa korjaili pieniä sähkövikoja, kun sähköammattilainen on. Laturin latausongelmakin löytyi, kun tarkastettiin laturin hiilet. Toinen hiili oli niin kulunut, että ei tavoittanut työpintaa. Viilasimme kiinnitysreijät soikeiksi, niin saatiin taas työtä päälle, ja lataus toimii. Hommasin täältä uudet hiilet, mutta en puutu, ennen kuin tarvitsee. Astiakaapin liukuoven kahvan liimaus meni ja sähköviaksi. Matti kehoitti laittamaan lämminvesiboilerin töpselin päälle, niin meillä nyt lämmintä vettä satamissa, kun ollaan maasähkössä. Astiat ovat Jatan mukaan nyt kirkastuneet selvästi!

Vietämme nyt hiljaiseloa täällä Bas Du Fort marinassa Pointe-a-Pitressä!

Osa 24: Tyrell Bay - Rodney Bay - Curacao ja takaisin

Palasimme St. Lucialle saamaa reittiä kuin olimme menneetkin. Yksi uusi satamalahti siihen matkaan mahtui, joka ei sitten ollutkaan mukava kokemus. Ankkurointi tuotti vaikeuksia, eikä pitoa tahtonut saada. Kolmen yrityksen ja yhden pohjakosketuksen jälkeen saatiin ankkuri pitämään. Yö oli rauhaton, jatkuvaa keikutusta. Lahti oli niin suojaton, että maininki pääsi sisään lahteen, ja viskoi venettä sinne sun tänne. Lahti oli Mayreau-saaren pohjoisessa kärjessä. Lahden kannas oli todella nätti ja katsomisen arvoinen paikka.

Lähdimme Bequialle, jossa olimme kolme yötä. Tykästyimme paikkaan ja sen meininkiin. Vene oli poijussa lähellä rantaa, johon pääsi soutamalla, ja tuulelta suojassa. Iltaisin kuului rannalta vaimea musiikki, ja aamulla kukko kiekui rannalla, mihin herättiin. Kukoilla on kansainvälinen kieli, ne kiekuvat samalla tavalla kai kaikkialla, eli kukkokiekuu! Oli aivan kotoinen olo! Tapasimme Bequialla Ironsiden pariskunnan eli Jääskeläiset. Heidän kanssaan ajoimme paikallisbussilla lentokentälle. Lähetettiin ja vastaanotettiin kaksi konetta ja käveltiin marinaan takaisin.

Bequialta starttasimme St. Vincenttiin. Tullauduimme sisään Wallilaboussa ja ulos samalla kertaa.

Aamulla klo 7.00 oli startti kohti Rodney Bayta, johon saavuimme ristikkäisessä aallokossa klo 17.30, eli juuri ennen hämärää. Olimme olleet kuukauden reissussa ilman makeavesisuihkua. Ei me likaisia oltu, merivesikin puhdistaa! Alkoi valmistautuminen lomamatkaan Trinidadin kautta Curacaohon.

Lomalento Curacaohon lähti St. Lucian kentältä 12:30 PM. Saapuminen Trinidadiin 1:20 PM, lähtö taas 2:10 PM, ja perille saapuminen Curacaossa 4:25 PM. Eli lentäen matka taittuu!

Lento meni niitä saaria seuraten, mitä olimme purjehtineet kuluneen kuukauden. Oli hienoa nähdä ne myös ilmasta. Tunnistimme paikat ja lahdet, missä olimme olleet. Tuli Karibialainen fiilis, mitä ei aina merenpinnassa koe. Koneet olivat ATR72-600-tyyppisiä potkurikoneita, jotka vaikuttivat hyväkuntoisilta ja uusilta, tai ainakin hyvin siisteiltä. Ei mitään moittimista, mutta kylmä tahtoi tulla. Lentoyhtiö oli Liat, joka operoi ilmeisesti saarten väliä.

Kyllä tunteet seikkailivat siinä lennon aikana ties missä, kun kohta tavataan Siiri, Saimi, Terhi, ja Tomi taas pitkästä aikaa. Heidän mukana oli Koikkalaisen perhe: Tero, Laura ja lapset Iita ja Oona. Tomin sisko Virpi oli tullut myös Sveitsistä tähän joukkueeseen mukaan.

Kyllä menoa ja meininkiä oli, mentiin sinne ja tänne. Ei aina tiennyt missä ollaan! Oltiin kahdella uima-altaalla tai meressä, aamupalalla ja iltaisin syömässä. Bussikuljetukset kaupunkiin tai kauppaan kahdesti päivässä olivat ilmaiset, eli menoa oli, sen kun valitsi. Ravintolat kävivät hakemassa myös "ilmaiseksi", kun heille teki pöytävarauksen. Meidät haettiin kerran kahdella autolla, kun vahvuutemme oli 11 henkilöä.

Kyllähän se hotellielämä isoa on, kun kaikki on valmista, ja hoidetaan siivoukset ym. henkilökunnan toimesta. Aamuisin oli aamupala rantahietikolla palmujen alla! Omeletteja syötiin joka aamu, lohen ja katkarapusalaatin kanssa. Turvotus sen kun jatkuu. Saimikin sanoi, että Kustin maha on pullistunut lisää! Minä olen heille Kusti, sillä isoisäni oli Kusti, ja minä olen kuulemma Kustin näköinen. Tämä on kunnioitusta isoisääni kohtaan.

Kävimme merileijonaesityksessä, ja delfiiniesityksessä. Suuret akvaariot esittelivät merellistä eläimistöä. Snorklattiin. Tomi kävi sukellusafareilla - sitä toimintaa oli suurilla aluksilla, jotka lähtivät hotellin rannasta.

Hotellin nimi oli Lions Dive Beach Resort Curacao. Rannat ja miljöö olivat aivan huippua: siistiä, hoidettua, vartioitua, jne. Koimme lasten karnevaalikulkueen, mistä ei puuttunut mitään, mitä Riossa on, paitsi esittäjät olivat lapsia.

Loman huipennus oli sitten viimeinen yö: Siiri ja Saimi tulivat meidän huoneeseen yöksi. Siinä me pötkötimme, Mummo Saimin ja Kusti Siirin vieressä. Huoneistossa oli kaksi parivuodetta: hyvin mahduttiin. Kahdeksalta Terhi jo koputteli, että aamupalalle, ette kai te enää nuku. Myö kyllä nukuttiin.

Eivät tainneet vanhemmat saada nukuttua, kun Hemulit olivat meillä yötä, ja saivat vierihoitoa pitkästä aikaa. Eivät kyllä kerenneet kertoa, mitä vanhemmat sanovat tai tekevät, niin kuin ennen vanhaan silloin, kun mekin vietimme maallista elämää! Mutta se aika vielä tulee, kunhan maltetaan odottaa. Kaikki neljä lasta, kun tulivat meidän hotellihuoneeseen, kysyivät mennäänkö laatikolle. Meillä oli laatikko, missä oli hyvää lapsille... Jääköön sanomatta mitä, voitte vaan arvata!

Keskiviikkona ryhmä alkoi hajaantua, Kun Virpin kotimatka alkoi ja itkuhalauksin erottiin. Meillä muilla oli perjantailähtö niin, että Suomen lento lähti 5:10 PM ja St. Lucia 5:15 PM. Meidän lentomme myöhästyi 1,5 tuntia ja Amsterdamin kone 3 tuntia. Kaikki ovat kotiutuneet ehjänä ja yhtä kokemusta rikkaampana.

Martinique on seuraava kohde, mistä Matti jo soitti ja ilmoitti, että ovat siellä Sohfin kanssa. 

Osa 23: Tyrell Bay

Olemme olleet tässä Tyrell Bayn lahdella kolme yötä, ja ankkuripaikka on ollut turvallinen. Pari kaupustelijaa kävi tarjoamassa mm. viinejä ostettavaksi. Satamaoppaat sanovat, että älkää ostako, he ovat laittomia kauppiaita. Täällä on vaikea erottaa, mikä on laitonta ja mikä laillista.

Rannasta tai sen läheisyydestä löytyy kaikki mitä tarvitaan. Jatta pesetti säkillisen pyykkiä, maksoi 25 ESD eli n. 7 EUR.

Kauppojen ollessa lauantai-iltapäivänä kiinni hyppäsimme paikallisbussiin ja menimme Hillsboroughun, joka on isompi paikka, ja jossa on useampi kauppa. Bussin kuljettaja näki, kun sataman aallonmurtajalle kiinnittyi kumivene. Hän ajoi oitis sinne ja tarjosi kahdelle purjehtijalle kyytiä. Herrat selittivät, että ottavat taksin, kun tarvitsevat polttoainetta. Heillä oli kolme kahdenkymmenen litran kanisteria mukana. No problem, sanoi bussikuski, kyytiin vaan, niin hän vie huoltoasemalle, joka oli siellä Hillsboroughssa, matkaa n. viisi kilometriä. Niin herrat pääsivät bensa-asemalle, johon heidät jätettiin. En tiedä, veikö bussi heidät takaisin, vai miten lie menneet. Täällä nämä paikallisbussit eivät aja ohi, eikä tarvitse perässä juosta, vaan ne tööttäävät,  pyytävät kyytiin, ja kysyvät mihin ollaan menossa!

Me saatiin kauppareissu tehtyä, ja lähdimme odottamaan paluukyytiä bussiasemalle, mihin meidät ohjattiin. No, siinä odotellessa ajoi kadunvarteen leipomon pakettiauto, ja ihmiset ostivat tuoretta leipää. Minä menin sinne sekaan, ja palasin lämmin leipä kainalossa. Laillinen kauppa vai ei, en tiedä. Bussi tuli, ja meidät huudettiin kyytiin, että Tyrell Bayhin mennään.

Bussi kierteli ja kaarteli pitkin pitkin kukkuloita, eikä mennyt samaa reittiä mistä tultiin. Jatta jo kyseli, että mihinhän sitä ollaan menossa. Tuli kiertoajelu siinä samalla. Kyyti maksoi 7 ESD suuntaansa kahdelta.

Edellisen päivän kävelyretkellä Lindholmien kanssa saavuimme pienen kaupan eteen. Pelipaitaan pukeutunut kaveri kävi keskustelua henkilökunnan kanssa olutpullo kädessä. Saimme vaikutelman, että talon isäntä siinä ohjeistaa porukoitaan. Hän tervehti meitä, pyyti lähestymään, ja kysyi käykö oluet. No, meidät puhuttiin ympäri, ja teimme tilauksen. Kuistille siihen oven eteen asennettiin meille tuolit niin, että näimme sisälle, missä televisio oli päällä, ja heidän itsenäisyyspäivän juhlalähetys menossa. Siinä ohjelmaa seuratessa isäntämme poistui ja hyppäsi vieressä seisseeseen paikallisbussiin kuljettajan paikalle! Herra siis siinä sivussa, oman toimensa ohella, hommasi baarikauppaan pari asiakastakin. Kuvaa tämän kansan yritteliäisyyttä, ja miten he hiljaa huomaamatta vievät meidän dollarit. Hyvä näitä on hiukan auttaa, ei täällä hääppöiset olot ole.

Tapasimme täällä suomalais-ranskalaisen yksinpurjehtijatytön, joka kertoi syntyneensä Suomessa ja asuneensa 17-vuotiaaksi siellä. Sitten muutti Ranskaan, ja on ollut 18 vuotta siellä, ja nyt purjehtii Karibiankierrosta koiransa kanssa! Mukavan tuntuinen nätti tyttö ja rohkeakin. Seurasin hänen ankkurointiaan. Ajoi veneen ankkurointipaikkaan, juoksi keulaan, löysäsi ankkurikettingin. Sitten meni takaisin ruoriin, pakitti kunnes ankkuri piti, meni takaisin keulaan, laittoi sukellusmaskin päähän, hyppäsi veteen ja kävi tarkistamassa miten ankkuri oli pohjaan asettunut. Ui sitten perään, otti tikkaat alas veteen, ja nousi takaisin kannelle. Oppia olisi isommillekkin sedille.

Tänään seurasimme veneen vihkimistä ja vesillelaskua. Paikalla oli puoli kylää, ja osa kaupostakin kiinni. Pappi piti vihkimisen ja siunaamisen, joka sitten päättyi yleiseen rommin huiteluun, niin veneen päälle kuin kurkkuihinkin. Pienen moottorivian jälkeen koeajokin onnistui. Mekin ajoimme rantaan ja veneelle ilman moottorin pysähtymistä tänään. Ilmeisesti yläkerran isäntä siunasi matkamme, eikä halunnut kuulla kiroiluani, sillä tänään on sunnuntai.

Nyt lataamme veneen, niin kuin omiakin akkuja. Ihminen ei kuitenkaan ole kone mikä toimii yksinkertaisella akkujen latauksella! Pitäisi aina muistaa se. Slow life on ok.

Veneen pohjaa olemme puhdistelleet, sillä sinne näyttää kertyvän jo ties mitä kasvillisuutta. Potkurin kävin snorklaamalla krapaamassa. Siinäkin oli karheaa ja kovaa ainesta. Sen huomasi tänne tullessa koneajossa. Samoilla kierroksilla nopeus tuntui olevan solmun verran hitaampaa. Aamu-uinti veneen ympäri kaksi kertaa harja käsissä on samalla päivän avaus. Sukelluslaitteet olemme jo kaivaneet esiin. Kunhan on taas aikaa  pukea ne ylle, niin pohja käydään paremmin läpi. Pohjanhuoltotelakointi olisi jo paikallaan, mutta se odottaa meidän tulevaisuuden päätöksiä.

Osa 22: Bequia - Carriacou

Matka etelään jatkui myötäisen tuulen ja aallokon myötä, yhdessä s/y Meriidan kanssa. Kohteemme oli Tobago Cays, joka on koralliriuttojen suojaama suosittu ankkuripaikka. Nyt tuulet olivat leppoisia ja oli oikea elokuvista tuttu Karibia-sää!

Snorklattiin ja käytiin luontokävelyllä. Kuvat kertokoon tunnelmat.

Jatkoimme kahden ankkuriyön jälkeen Union Island -saareen. Täällä olimme poijussa, joka maksoi 140 ESD / kaksi yötä eli n. 35 e. Paljon täkäläisen taksan mukaan. Kalimeiran viereen sitten asetuttiin. He kertoivat omista matkoistaan, ja me kertasimme omat. En tiedä olenko maininnut, mutta tapasimme heidät ensimmäisen kerran joskus kesällä Kiilin kanavassa, kun olimme tulossa tänne. Näin nämä hommat etenee.

Meriidassa valmistettiin lobsteria, ja meidät kutsuttiin mukaan. Kaikki meni hyvin, mutta sitten meidän Yamaha ei taas suostunut käynnistymään, eli murhe sen osalta jatkui taas. Näillä alueilla ei ole laituripaikkoja, vaan kaikki toimii ankkuri-/poijusysteemillä ja dinghy koneineen on ehdoton. Tuulet ovat niin voimakkaita, että soutaminen on hankalaa.

Union Islandilta suuntasimme kohti Petite Martiniqueta, jossa mainostettiin olevan mm. pätevä moottorinkorjaaja Emrol Logan, joka omistaa saarella myös venetarvikeliikkeen.

Liike löydettiin, mutta omistaja oli siestalla ja häntä ei saanut herättää. On kuulemma äkäinen, jos kesken unia häiritään. Odottelimme siestan päättymiseen, ja tapasimme miehen. Lupasi tulla veneelle. Tuli, purki kaasuttimen, ja puhdisti suuttimet siinä kumiveneessä pienessä aallokossa. Todettiin, että ammattimies hän on.

Tiiviste jäi vuotamaan, ja lupasimme toimittaa koneen huomenna maihin hänen korjaustynnyrilleen. Vietiin, ja taas hän oli purkanut konetta, ja kertoi, että ilmaläppä on jumissa ja koko kaasari menee uusiksi! Tässä sitä vitsiä väännetään. St. Vincetillä, Urheilu Koskimiehessä ja Grenadassa Yamahan osia! No, kone toimii siten, että ryyppy on vähän päällä, mutta en siihen silti luota kuin pitämällä itsekin "ryypyn" päällä.

Matkamme jatkui s/y Meriidan kanssa Carriacouhun Hillsborough'n satamaan. Kirjauduimme sisään Grenadan valtioon, jonka 40. itsenäisyyspäivä oli viime perjantaina.

Nyt olemme Tyrell Bay -lahdessa, josta on matkaa Grenadan pääsaarelle 20 mpk, Trinidadiin 80 mpk ja Venezuelan rannikolle 100 mpk. Ei olisi pitkä matka minnekkään! Olemme palaamassa St. Luciaan, mistä meillä on lennot Curacaohon, ja veneelle turvallinen Marina.

Osa 21: Saint Lucia - Bequia, Grenadiinit

Olemme taas olleet laiturielämässä jumissa kolmisen viikkoa. Olemme tutustuneet paikallisuuteen ja olleet tiiviisti suomalaisten kanssa milloin missäkin. Viittaankin Katariinan ja Calimeran blogeihin - he ovat jaksaneet kirjoittaa oloista täällä enemmän kuin minä. Käykää lukemassa sieltä tarkemmin.
Me olemme tehneet entiseen malliin pientä kunnostusta veneeseen. Luettelen, mitä on käyty läpi:

• purjeiden ratsastajia irronnut
• ankkurikettingin rautasakkelit vaihdettu ais 316
• kuumavesivaraajan putkessa pieni vuoto, joka on ollut koko matkan, mutta löytyi nyt pilssien puhdistuksen yhteydessä
• luukkujen sisäpuolilukitukset
• sisätuuletin asennettu
• autopilotin sörrimööripesu, pelittää taas
• suihkuletkun asennus
• perämoottori käytettiin kolme kertaa korjaamolla, kun oli saanut merikylvyt Barbadoksella
• jne...

Varasimme lentoliput Curacaohon 22.2.2014 - 28.2.2014. Menemme lomille näistä venehommista Siirin, Saimin ja muiden mukaantulevien kanssa, mutta siitä lisää myöhemmin.

Saimme köydet irti 21.1. ja otimme urakaksi 8 mpk Marigot Bayhyn keulapurjeella rauhallisessa kelissä. Poijumies oli vastassa ja opasti meidät poijulle. Suojainen nätti laguuni, mistä löytyi kaikki mitä tarvitaan.

Täällä tapasimme suomalaisen yksinpurjehtijan Olli Tikkasen, joka oli vieraanamme illan. Kävimme hänen kokemuksiaan läpi ja saimme hyviä neuvoja ja opastusta. Hän on seilannut noin neljä vuotta, tullen nyt jostain Chilen, Brasilian ja Trinidadin suunnasta ja ollen menossa Kuubaan, jossa tapaa poikansa. Hän jatkaa purjehdusta Panamaan ja Tyynenmeren puolelle hamaan tulevaisuuteen!

Kaksi yötä meni, ja matka jatkui taas n. 8 mpk Soufiere-nimisen kylän poijuihin. Pitonit, "vuoret" tai pikemminkin kukkulat siinä vieressä antoivat mahtavat maisemat niin päivisin kuin öisinkin. Taas meni kaksi yötä, että heilahti.

25.1. otettiin suunta Saint Vincent -saarta kohden, jonne oli matkaa 40 mpk. Nyt sitten ei puhuttu enää keveistä Karibian tuulista, sillä näiden saarien välissä touhuaa virrat ja tuulet miten haluavat. Kuulemma ei tälläisiä tuulivoimakkuuksia ole ollut miesmuistiin.

Selvisimme ylityksestä vaurioitta ja saavuimme Wallilabou Bay -sataman vastaanottokomitean syliin! Kumivenemies oli merellä vastassa, ja sanoi, että seuratkaa, ja laittakaa ankkuri siihen, ja perä rantaan kiinni köydellä, minkä hän sitten kiinnitti puuhun.

Ei ollut vielä köydetkään kiinni, kun kolme erilaista hedelmä- (ym.) myyjää oli venemme laidoissa kiinni. No, Jatta teki jotain kauppoja, niin saatiin tilanne rauhoittumaan.

Paikka on kuuluisa Pirates of the Caribbean -elokuvan filmauspaikkkana. Ei tykätty siitä, että kaikesta otetaan pieni maksu. Kun ajoin jollan rantaan, niin musta mies oli vastassa ja kertoi, että hän huolehtii, vartioi varusteita, ja maksaa saa mitä haluaa.

Kaksi yötä taas meni, ja kävimme pienellä vesiputouksella. Seurasimme polisiasemalle mennessä ilmeisesti hautajaissaattuetta. Tie oli täysi ihmisiä, jotka lauloivat ja tanssivat rumpujen tahdissa, liikkuen hitaasti juuri sinne minne mekin olimme menossa. Kaikki olivat pukeutuneet todella hienosti, naisilla oli lierihatut ja miehillä tummat puvut, puhumattakaan siitä, miten lapset olivat nätisti, jopa suoriin housuihin puettuna. Me taas olimme kuluneissa hikisissä shortseissa ja t-paidoissa, reppu selässä, menossa polisiasemalle hakemaan tuloleimoja. Ohi ei päästy, vaan seurattiin saattuetta autojonojen rinnalla kylälle asti. Selvittiin siitäkin. Sieltä sitten veneelle kaikkine leimoinemme.

Wallilabou Baystä siirryimme 15 mpk Bequia-saareen Port Elizabeth -satamaan. Matka ei ollut pitkä, mutta kovatuulisin mitä täällä olimme kokeneet. Vesi tuli keulan yli aina sitlooraan asti, ja me oltiin märkiä merivedestä! Shortsit oli varustuksena, mutta maski olisi pitänyt olla päässä silmien suojana.

Tästäkin selvittiin, ja olemme poijussa, sadan metrin päässä rannasta, todella nätissä satamassa.
Vettä on 3,5 metriä ja vesi on kristallinkirkasta. Pohja näkyy kaikkine rekvisiittoineen, mitä meressä on. Kirkkainta vettä, mitä matkamme aikana on ollut.

Täälläkin on kolme suomalaisvenettä. Eilen kävimme Matti ja Ida Lindholmin kanssa "vuoristokävelyllä" Hope Bayssä. Ensin jyrkkää rinnettä ylös, sitten toista alas, katsomaan miten meri tyrskyää tuolla tuulen puolella. Uimaan ei uskaltanut, oli ne sellaiset aallot. Illalla kävimme heidän kanssaan rantaravintolassa barbecue-juhlissa, ja elävän musiikin kuuntelu kruunasi päivän.

Tänään 29.1. on toimistopäivä, ja kohta mennään rantaan etsimään nettiyhteyksiä, jotta saadaan nämä blogiin.