Eilen torstaina ystävämme Hanna-Lea Finkbeiner kutsui meidät puolipäiväretkelle ananasfarmille. Hän oli menossa sinne asioimaan ja kysyi, että kiinnostaako lähteä mukaan. Lähdettiin, ja saatiin hieman vaihtelua veneen "riisumiseen". Purjeiden kanssa olimme painineet edellisen päivän, ja ne ovat nyt pusseissa odottamassa neulomon tarkastusta.
Saimme mielenkiintoisen retken, ja tutustumisen siihen, miten ananasta viljellään. Kanadalaisen omistuksessa oleva farmi tuottaa paikallista ananasta, jonka intiaanit aikanaan tänne ovat tuoneet. Sitä ei ole jalostettu mitenkään ja on tervekasvuinen.
Kävimme myös "vesisäiliöllä": iso kivetetty allas, jota aikanaan englantilaiset rakensivat 10 vuotta vedensaannin turvaamiseksi.
Nykyään vesi tehdään merivedestä vesilaitoksissa, joita tällä saarella on kaksi. Härnättiin hämähäkin koloja, mutta itse otusta ei saatu ulos. Se kävi kyllä nykimässä ruohoa, eikä ollut mikään pieni otus.
Lopuksi Hanna-Lea vei meidät kotiinsa, rinteessä olevaan omakotitaloon, jossa on merimaisema. Heillä on leipomo, kilpikonnafarmi, kolme koiraa ja kissa tilavassa puutarhassa, jonka he ovat raivanneet siihen kotinsa ympärille. Siinä kylmää mehua juodessa ja leipomon tuotteita maistellessa Jatta katseli merelle ja sanoi, että rupeatko rakentamaan taloa tänne? Miepä en sanonu mittää! Lopuksi hyvästeltiin sveitsinsaksalainen Ralph-isäntä ja saatiin kyyti veneelle.
Toukokuun lopussa tulee 11 kuukautta siitä, kun lähdettiin Lappeenrannasta. Alunperin ajateltiin, että jos tänne päästään, niin täällä mietitään, onko tämä meidän juttu. No, nyt otettiin time out, ja tullaan Suomeen puntaroimaan tilannetta.
Suomalaisveneistä, jotka olemme tavanneet täällä, viisi on aloittanut purjehduksen Suomeen, kolme tulee rahtilaivassa takaisin en-tiedä-minne. Kaksi jää tänne telakalle. Kolme on jatkanut matkaa: kaksi Panamaan ja yksi Cubaan. Me tehtiin tälläinen välistäveto. Edellä olen kertonut syyt, miksi.
Se, että tänne päästiin, on monen ihmisen ansiota. Emme me tänne kahdestaan ole tulleet, ja siksi kiitän kaikkia niitä asianosaisia, ketkä ovat auttaneet retkemme onnistumisessa. Siihen kuuluvat niin mukanaolleet, kuin myös tukihenkilöt maissa, ja maailman kiertäneet, joilta olemme saaneet neuvoja ja vinkkejä eri asioista.
S/Y Verden pariskunnalle onnittelut maapallon kierrosta! Emme silloin tavattaessa ymmärtäneet onnitella. Oman piristyksensä ovat antaneet ne, ketkä sähköpostitse, tekstiviestein ja soittaen ovat pitäneet yhteyttä.
Paljonhan tässä on kokemusta tullut. Joskus aivan kantapään kauttakin. Se, että on itse kaikesta vastuussa, on eri asia kuin purjehtia toisten mukana miehistössä. Lisäksi tämänkin pituinen purjehdus ei ole lomareissu, vaan jo elämistä veneessä. Joku on sanonutkin, että turistina ollaan, mutta koti on mukana ja auttaa jaksamaan.
Kaikki on mennyt suuremmitta murheitta, mutta jos pitäisi projekti aloittaa alusta, olisi jo näkemystä laajemminkin. Pitkäaikainen veneen käyttö on aivan toista kuin viikonloput Saimaalla, tai muutaman viikon lomareissu. Kyllähän sitä treenattiin siellä Itämerellä ne neljä vuotta, kolme kuukautta yhtäjaksoisestikin kesässä, mutta silloin oli alla toinen vene.
Blogin alussa jossain mainitsin, että tunnen veneen, kun kaikki paikat on käyty läpi. Nyt vasta alan tuntea S/Y Aidaa, kun olen käyttänyt sitä vuoden. Ne ovat kaksi eri asiaa, mutta kumpikin tukevat toisiaan. Matti Rajala totesi Rodney Bayssa, että hetkittäin tuntuu, että veneessä ei ole mitään laittamista! Hän seilasi näitä vesiä neljä kautta. Toivottavasti tämä ei tunnu "valittamiselta", sillä oma valintahan tämä on.
Auli Irjalan Matkapurjehtijan opas on oiva kirja, jossa käsitellään perusteellisesti matkapurjehdukseen liittyviä monimutkaisuuksia. Se on ensimmäinen suomalainen matkapurjehdusopas. Se on julkaistu 2013, eli on tuoretta tietoutta. Kannattaa tutustua, jos asiat kiinnostaa, tai aikoo vaikka miehistöksi pitemmille matkoille, puhumattakaan siitä jos itse suunnittelee pitkää reissua.
Olimme pari vuotta sitten Julun Jorman kanssa Suomen Valtameripurjehtijoiden kokoontumisessa Merikeskus Vellamossa, ja siellä oli seminaari, jossa käytiin valtameripurjehdusta läpi. Kokouskutsussa luki, että Tervetuloa suurten ja vähän pientenkin vesien seilorit! Palaverin avaaja avasi kutsua näin: Suurten vesien seilorit ovat niitä, ketkä ovat menneet Panamasta läpi, ja pienempien vesien seilorit sitten niitä, ketkä ovat Atlantilla purjehtineet, missä me olemme nyt! Olin silloin mennyt Saimaan kanavasta läpi, ja nyt sitten Kiilin kanavasta. Näillä mittareilla kun käsitellään koko maapalloa, niin ei tässä voi vielä rintaa röyhistellä. Kai tämä hyvällä alulla kuitenkin on, vaikka olen 49 vuotta purjehdusta harrastanut. Aida on viides purjevene millä on kokemusta kartutettu. Purjehdittuja maileja emme ole laskeneet. Ainut mittari on se, että kaksi Suomen lippua on kulunut vaihtokuntoon.
Venettä jäävät vahtimaan meidän maskotit, joihin on liittynyt myös tummaihoinen paikalliseksi yhdyshenkilöksi, tulkiksi ja tukijaksi!
Kiitän kaikkia mielenkiinnosta retkeämme kohtaan. Palataan loppuvuodesta uusiin seikkailuihin.
Toivotamme hyvää Suomalaista kesää kaikille!
Kari ja Jatta
