Viimeisiä kunnostustöitä olivat polttoainesuodattimien vaihdot, ja laturin hihnasta löytyi pieni murtuma. Vedin myös Jatan mastoon ensimmäisen saalingin kohdalle. Oli purjepussin köydet katkenneet ja paenneet mastoon. Itse hän sitä ehdotti, ja sinne meni! Pelotti meitä kumpaakin, mutta onnistuttiin. Valokuvaa ei ehtinyt ottamaan, kun mummo kävi mastossa!
Oli se jännittävää 29.11.2014 startata merelle noin kuuden kuukauden tauon jälkeen. Vene liukui todella kevyen tuntuisesti. Olihan pohjaan saatu uudet myrkyt.
Autopilotti toimi! Ainoastaan yksi soitto Suomeen Aqumaticin Mika Anttilalle, jolta olin ostanut uudet osat. Hän oli tehnyt myös alustavat kytkennät Suomessa, jolloin minulle jäi oikeastaan komponenttien kiinnitykset ja pari johtoa oli osuttava oikein. Kerroin ongelman, ja hän lonkalta vastasi, että katsopas siitä vanhalta työkoneelta tulevat kaksi ohutta johtoa, ja laita ne siihen ja siihen kohtaan, niin eiköhän pelitä. Tein kuten käskettiin, ja johan autopilotti otti ruorin haltuun, ja toimii! On niitä henkilöitä vielä, jotka hommat hallitsevat, eivätkä arvaile! Laitteiden myyjiä on pilvin pimein, mutta sitten kun ne pitäisi asentaa ja laittaa toimimaan, niin ollaan melko omillaan kaikkine ohjekirjoineen.
Suuntasimme Barbudaa kohden. Ajatus oli, että ensin päivän trippi kevyesti. Ankkurointi, eikä maihin menty, vaan aamulla heti 6:30 startti 60 mpk taipaleelle St. Bartsia kohden. Koneella ja isopurjeella saatiin matka valoisan aikaan tehtyä ja ankkuroimme 17:30. Klo 18:00 alkaa hämärtää, ja siitä sitten heti pimenee.
Aamulla satamamestari sitten jo huuteli herätykset ja kyseli, että mitä aiotte. Pyysimme lupaa saapua satamaan tekemään sisään- ja uloskirjaukset. Olimme Ranskan alueella. Soitto toimistolle, ja saatiin ohjeet mihin kiinnittyä. Sellaisten megaristeilijöiden väliin, että alta pois. Paikka vaikutti hyvin siistiltä, ja varmaan olisi voinut tutustua muuhunkin kuin supermarkettiin, missä tehtiin pikaiset tankkaukset. Jatta vähän purputti, että mitä sitä nyt taas kauppaan. Perustelin, että ei tiedä milloin maihin taas päästään, ja parempi ettei jano pääse yllättämään. Se jolla on hyvin oleellinen näillä vesillä.
Saavuttiin hyvissä ajoin Sint Maartenin pääkaupunkiin Philipsburgiin. Sinne oli matkaa vain pari tuntia. Jatta otti Bobby's Marinaan yhteyttä, ja kyseli pääsyä laituriin. Meille sanottiin, ettei tänään käy, soittakaa huomenna 8:15 uudelleen. Niinhän siinä kävi, ettei maihin päästy, vaan päädyimme ankkuriin. Aamulla sitten soittorumba, ja viimein saatiin yhteys ja lupa tulla tullautumaan, ja hoitamaan dighy asiaa. Heti rannassa oli Island Water World -myymälä.
Tullissa oli sitten sellainen "täti", että polki välillä jalkaa kun ei mennyt kaikki aina kohdalleen. Saatiin huomautus siitä, että Maistraatin rekisteriotteessa ei ollut veneemme nimeä! Tähän asti se ei ole ollut ongelma missään. Hän käski korjata asian heti kun menemme Suomeen. Annettiin pursiseuran katsastustodistus, ja kun siinä kannessa oli Suomen lippu, niin täti hyväksyi paperimme!
St. Bartsissa satamamestari auttoi meitä päätteellä välillä laulaen ja vihellellen ja homma hoitui. Ne kaavakkeet eivät aina niin yksiselitteisiä ole.
Kaksi päivää meni, ja saatiin uusi alumiinipohjainen kumivene, eli dinghy. Ei ollut halpa, mutta maksoimme silti käteisellä. Jatta kysyi sataman hoitajalta, että hävittääkö hän vanhan veneemme. Kaveri kysyi, että kuinka monta päivää siinä kestää ilma. Jatta vastasi, että tunnin.
Siitä irtosi kaikki vetimet ja kiinnikkeet. Liimaukset irtosivat, jne., vaikka oli meillä veneen sisällä telakoinnin ajan. Terveiset vain Motonettiin.
Oltiin sitten vielä yksi yö ankkurissa siinä lahdella. Saatiin vieraita aamulla. Rannikkopartio tuli tarkastamaan veneen. Kolme kaveria pyysi nousta alukseen. Yksi täytti jonkun kaavakkeen meidän papereista, ja kyseli lisätiedot. Yksi tarkasti sisältä kaappeja sieltä täältä, sekä hätäraketit, pelastusliivit ja sammuttimet. Pääsimme kontrollista läpi. Pyysin luvan valokuvata, ja sain sen. Hekin kuvasivat meidät.
Tämä Philipsburg on varsinaisten suurten risteilijöiden satama. Neljänä päivänä mitä me oltiin paikalla, oli joka päivä 3-5 loistoristeilijää rannassa, ja veneet ja autot rahtasivat ihmisiä ostoskaduille, joilla myydään kuulemma halpaa korua, timanttia ja ties mitä.
Käytiin mekin ostoksilla. Jatalta puuttui kello. Mentiin viralliseen kello-/koruliikkeeseen, ja vähän katseltiin, ja tultiin ulos. Kysyin, että katsoitko hintoja. Jatta vastasi, että $595. Vähän matkaa käveltyämme huomasin liikkeen rapuilla paljon rommipulloja, ja sanoin, että mennään sisään katsomaan hintoja. Heti oikealla oli lappu: "kaikki kellot $10". Saatiin hyvä kello. Mutta ei rommia!
Matka jatkui Simpson Bayhin uutta jollaa hinaten! Leppoisassa tuulessa saavuimme Pelican Bayhin ja ankkuroitiin. Sanoin Jatalle, että kuukauteen ei mennä Marinoihin, oli se niin kallis dinghy.
Jo seuraavana iltana hämärtyessä tuli eri rannikkovartiosto paikalle. Pyysivät lupaa nousta veneeseen. Esittelin iPadilta kuvan edellisestä tarkastuksesta. Papereita eivät täyttäneet, mutta raketit, liivit ja sammutin haluttiin nähdä. Antoivat hätänumeron, jos tarvitsee apua.
Nämä ovat tämän reissun ensimmäiset tarkastukset, ja olemme miettineet, että mistä johtuu näin tarkka toiminta. Puolet saaresta kuuluu Hollannille, ja Sint Maarten taas Ranskalle. Kuvittelimme, että eurooppalainen yhteys olisi olemassa!
Sotilaspartioveneet tekivät maihinnousuharjoituksia lähirannoille. Katsomista ja ohjelmaa siis oli. Olimme ja huilasimme 4 yötä. Kävimme Budget Marine hallissa. Oli kuin olisi ollut venenäyttelyssä tarvikeosastolla. Jollien hintoja en saanut mennä katsomaan!
Alkukuukausien ohjelmat tässä selkeytyneet siten, että 15.1. on suunnitelmana olla Guadeloupessa. Arska ja Jussi tulevat parin viikon purjehduslomalle. Pakkasen ja Mäkitalon perheet sekä Virpi Sveitsistä tulevat hotellilomalle tänne Sint Maartenille 24.2., ja lupasimme olla komiteassa mukana. Olemme käyneet tarkastamassa heidän hotellinsa, ja hyväksi totesimme. Nämä alkukuukaudet olemme siis tässä "lähivesillä", ja sitten päätämme miten jatkossa.
Simpson Baysta siirryimme Marina Simpson Bayhin. Olimme siinä kauppareissuilla käyneet tutustumassa ja kyselemässä hintoja. Alkoi olla vedestä vajetta, ja se swellaus alkoi vähän käydä hermoon. Halusimme nukkua pari yötä niin, että vene ei heilu. Marina oli Lagoonin puolella aukeavan maantiesillan ja pienen kanavan takana. Ilmoitimme Marinaan radiopuhelimella etukäteen, jonka jälkeen oli marinan kaveri vastassa kumiveneellä, pyysi seuraamaan, ja ohjasi varattuun paikkaan. Homma toimii, kun on ammattilaiset sitä hoitamassa. Suomessa vierasvenelaitureita hoitavat kesätytöt, jotka istuvat kopeissaan ja odottaavat, että veneilijä tulee maksamaan maksunsa! Toisaalta täällä tämä on ympärivuotista bisnestä, jossa ei pikkurahoilla leikitä.
Aika meni erilaisissa "huoltotöissä". Siirryttiin ankkuriin Simpson Bay Lagooniin. Pari päivää siinä ihmettelimme, ja katselimme lentoliikennettä, sillä ankkuripaikalle näkyi Aeroport International Princess Juliana. Se on erittäin vilkas kenttä. Pientä ja suurta konetta meni ja tuli niin, että jytke kävi. Kaartoivat siitä veneen yli vielä hyvinkin matalalla. Emme kokeneet sitä häiriöksi, vaan arvailimme, mikä menee minnekkin. On se ihmeellistä, että sellaiset rakettimaiset teräsputket pysyvät ilmassa, ja kuljettavat ihmisiä maailman ääriin. Kai se on välttämätöntä. Meri ja siinä vene on paljon luonnollisempaa!
Tuli aika tullautua ulos, ja siirtyä Saint-Martinin puolelle, joka kuuluu Ranskalle. Kaikki meni hyvin, paitsi koettiin se yllätys, että ankkurointikin oli maksullinen, ja se maksettiin uloskirjauksen yhteydessä. Meiltä se oli $80. Täällä kaikki hinnat on ilmoitettu ensin dollareina, ja sitten Hollannin guilderina, mutta ei euroina.
Ensin aioimme siirtyä kanavaa myöten kahden sillan kautta, mutta kun tutkimme satamakirjoja tarpeeksi, niin päädyimme ajamaan ulkokautta. Syvyydet siellä "sisälammella" arveluttivat. Matka alkoi hyvän sään vallitessa isopurjeella, ja päättyi helvetilliseen tunnin mittaiseen sateeseen. Kahteen viikkoon ei tullut pisaran pisaraa, mutta kun merelle päästiin, niin vettä satoi kuin aisaa. Säätiedoissa seuraan ainoastaan tuulien voimakkuuksia, se kun on se oleellinen asia. Olimme märkiä, ja uskokaa tai älkää, niin palelsi. No, alushoususillaan olimme joulukuussa, niin kai sitä paleltaakin.
Pääsimme rantaan Marigotin edustalle. Sade oli ohi ja lämpökin palasi. Tullaus sisään, ja vene-elämä alkoi taas uudessa paikassa. Täällä piti maksaa ensin 25 € alkuun, ja sitten kuuden päivän ankkuroinnista 18 €. Yleisimmät eli Kanadan, USA:n ja Ranskan liput veneiden perässä todistavat, että rahat pois kaikilta. Jatta sanoikin, että lähdetään etelän suuntaan, siellä ei ole tällainen meininki. Poijuista on pitänyt maksaa, mutta ei ankkuroinnista.
Löytyi leipomot, postit, supermarketit, ja nettikahviot, mutta ei Jatan Nokiaan uutta akkua. Netin käyttö maksaa euron per 15 min, 2 euroa per 30min, joka on minusta kohtuullinen hinta. Helsingissä WC-maksu on 1€ ja yhteys ainoastaan pisuaariin, eikä mene 15 minuttia...
Terveisiä satamapäällikkö Lappalaiselle, ja muille Saimaapäättäjille, että viimeisiltä venäläisiltä veneilijöiltä rahat pois Saimaalla purjehtimisesta. Nuijamaan tullissa maksu Saimaan käytöstä!
Vuokrasimme auton, ja ajoimme tämän saaren ympäri, ja kävimme varaamassa Joulun pyhiksi Marina Radissonista paikan.
Ajatuksena oli viettää pyhät keinumattomassa veneessä. Kymmenen metriä leveää ja kolme metriä syvää kanavaa menimme sellaiseen laguuniin, ja siellä oli laiturit. Alueella oli paremman luokan hotelleja. Vaikutti rauhalliselta paikalta.
Joulun tunnelmaa haimme kaupoista, jotka kyllä tarjoavat kaikki samat höysteet kuin kotisuomessakin.
Totuuden nimessä on sanottava, että enemmän tulee Juhannus mieleen. Hautuumaitako sitä on ikävä, vai mistä puristaa?
Joulut menivät todella rauhallisessa ja viihtyisässä Anse Marcel -laguunissa olevassa Marinassa, ja paatti ei heilunut mihinkään suuntaan. Jatan mielestä voisimme olla täällä vaikka kuinka pitkään, mutta 40€ satamamaksu kuitenkin sanelee omat rajoitteensa. Sikaa paistettiin ja syötiin vähän pienemmässä mittakaavassa kuin kotimaassa.
Tapasimme ensimmäisen suomenkielisen purjehtijapariskunnan. Olivat vuokraveneen miehistössä.
Hyvää Uutta vuotta kaikille tutuille, kuin myös tuntemattomillekkin!
Kiitos kaikista Jouluterveisistä!
